Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

16.2.2010 09:21 Laajentuneen Satumetsän päiväkodin virallisissa avajaisissa Ruskolla perjantaina saivat niin suunnittelu kuin rakennustöiden toteutus kiitosta. Talosta tuli hieno ja tarpeiden mukainen.
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Katja Gustafsson muistutti kuitenkin puheenvuorossaan, ettei hienoinkaan päiväkoti ole mitään ilman siellä olevia ihmisiä.
—Lapsen arki koostuu pienistä ja tavallisista asioista. Se rikas arki antaa eväät koko elämälle, Gustafsson sanoi.
Ruskon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mauri Laine sanoi lasten esityksistäkin huokuneen päiväkodin hyvän hengen.
—Tilat ovat hienot. Toivottavasti ne palvelevat pitkään. Tiloja on nyt riittävästi, mutta kun Päällistönmäkeä aletaan rakentaa, tämäkin varmasti pullistelee lapsista, ja uusia tiloja joudutaan rakentamaan, Laine sanoi.
Hän kiitteli Satumetsän rakennusprojektia.
—Budejtti jopa alitettiin, ja tarkastuksessa ei jätetty ainoatakaan reklamaatiota, valtuuston puheenjohtaja sanoi. Hän antoi kiitokset kohteen urakoitsijoille.
Viime vuoden alussa käynnistyneen laajennuksen pääurakoitsijana oli Pöytyän Rakennus Oy. Laajennuksen suunnitelusta vastasi Vahtera Arkkitehdit.
—Lopputulos on sellainen kuin oli suunniteltu. Rakennustyön jälki on erinomaisen hyvää, sanoi suunnitelusta vastannut rakennusarkkitehti Anna-Maija Aalto. Työn jälkeä hän ihasteli etenkin lattioissa, joihin on eri värisistä matoista hitsattu pyöreitä kuvioita.
Satumetsän laajennuksen suunnittelua Aalto piti helppona siinä mielessä, että tilaa tontilla oli riittämin niin itse rakennuksen paikaksi kuin pihaksi.
Rakennuksen pehmeät sisävärit toimivat nekin kuten piti.
Satumetsä rakennettiin Levolantien varteen aikanaan sillä ajatuksella ja valmiudella, että sitä voidaan laajentaa. Alkuperäisessä muodossa Satumetsä ehti palvella yhdeksän vuotta. Avajaisjuhlan vieraat tervetulleiksi toivottanut päivähoidon johtaja Tuula Ala-Karvia totesi, että Satumetsän vihkiäiset pidettiin päivälleen yhdeksän vuotta sitten, 12. helmikuuta 2001.
Laajennuksen avajaisissa ohjelmasta vastasivat päiväkodin lapset. Lisäksi mukana olivat Vihreä lippu -päiväkodin henkeen sopivasti "Lyyli ja Raakkel" eli Sirpa Saurus ja Kristiina Suominen, jotka perehdyttivät juhlayleisön jätteiden lajitteluun. Lopuksi ei laulettu maakuntalaulua eikä kansallislaulua, vaan Mauri Laineen kitaran säestyksellä Rati-riti-ralla.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.