Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

11.2.2010 10:58 Monet lietolaiset ovat olleet yhteydessä kuntaan ja pyytäneet ladun avaamista Aurajoen jäälle. Viime viikon lauantaina Liedon Parman Huru-ukot pääsivät vihdoin avaamaan ladun.
—Tätä on odotettu vuosia, Seppo Järvelin kertoo.
Hän on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat latua kaivanneet.
—Olen ollut tässä kymmenisen minuuttia ja ainakin kaksikymmentä hiihtäjää on mennyt ohi, Järvelin huomauttaa.
Vaikka Liedossa riittää latua, mitä hiihtää, Järvelin pitää joen jäätä parhaimpana vaihtoehtona. Hänellä on kotoaan siihen lyhyt matka ja pururadalle tehty latu tuntuu liian mäkiseltä Järvelinin makuun.
—Varsinkaan iäkkäämmät eivät uskalla niin mäkisille laduille mennä, hän lisää.
Idyllinen joenjäälatu on myös hiljainen, sillä ympäröivä lumi peittää liikenteen äänet. Virtaavan veden päällä jää voi kuitenkin olla arvaamaton.
—Kunnan teknisen palvelun pojat voisivat käydä tarkkailemassa jäätä ja laittamassa kyltit, jos jää on vaarallisen heikkoa. Tämä on mielestäni järjestelykysymys, Järvelin ehdottaa.
Liedon kunnalla tai sen kummemmin Liedon Parmallakaan ei kuitenkaan ole resursseja valvoa jäiden turvallisuutta.
—Me lopetamme sitten ajamisen, kun rupeaa tuntumaan, ettei jää kanna, mutta jokainen on jäällä omalla vastuulla, Simo Juvala Huru-ukoista kertoo.
Liedon liikuntasihteerin Mika Närvin mukaan jäällä liikkuvan kannattaa olla varovainen. Jäällä hiihtäessä kannattaa olla mukana ainakin jääpiikit ja pilli.
—Vaikka joku olisi hetki sitten mennyt, voi virtakohdassa jää pettää alta, Närvi huomauttaa.
Liedon Parma ja kunta ovat tehneet sopimuksen, jonka mukaan kunta maksaa Parmalle latujen kunnossapidosta. Aurajoen ladusta on ollut puhetta, että se pidetään auki toistaiseksi.
—Olemme sopineet, että Parmasta ajetaan latu, kunhan siellä kerkeävät, Närvi kertoo.
Huru-ukkojen Simo Juvala kertoo, että latu ajettiin keskiviikkona ja että sitä pyritään pitämään auki toistaiseksi.
- Hanna Kolvanki
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.