Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

11.2.2010 10:55 Jos olet aikeissa katkaista jalkasi Liedon erämaissa tai sytyttää metsäpalon samaan korpeen ensi kesänä, ei hätää. Liedon vapaapalokunta sai viime viikolla pitkään kaipaamansa mönkijän kalustoaan täydentämään.
—Mönkijä tuli tarpeeseen. Aiemmin esimerkiksi maastopalojen sammuttamiseen tarvittava kalusto on raahattu metsiin käsivoimin. Mönkijä nopeuttaa sammutustöiden aloitusta ja helpottaa ihmisten ja kaluston kuljettamista, Liedon vapaapalokunnan päällikkö Otto Metsistö kuvailee.
500-kuutioisella mönkijällä saadaan myös kuljetettua mahdolliset loukkaantuneet pois metsästä.
—Jalkansa katkaisseen ihmisen kantaminen tiettömien taivalten takaa ihmisten ilmoille ei ole mukavaa puuhaa, VPK:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtinen täydentää.
Mönkijä peräkärryineen verotti vapaapalokunnan tiliä kymppitonnilla.
—Rahat ovat peräisin vapaapalokunnan omasta toiminnasta. Pelastuslaitos maksaa sopimusten mukaisia sammutus-, hälytys- ja koulutuskorvauksia, jotka jäävät VPK:n kassaan. Vuosien saatossa tämä 10.000 euron rahasumma on karttunut pikkuhiljaa, Metsistö kertoo.
Kanadalainen Can-Am valittiin kymmenen eri mönkijämallin joukosta.
—Can-Am valittiin lopulta tieliikenneoption takia. Mönkijässä on valmiina vilkut, ajovalot ja peilit, periaatteessa sen saisi rekisteröityä tieliikenteeseen vain maksamalla autoverot. VPK:lla ei ole kuitenkaan moisia summia. Lainsäädäntö tulee valitettavasti perässä, poliisi ja rajavartiosto saavat jo käyttää mönkijöitä verovapaasti, vapaapalokunnilla ei tätä oikeutta ole, Metsistö harmittelee.
Liedon VPK on harjoitellut mönkijän käyttöä tiluksillaan Rauhakylässä. Mönkijän puikkoihin pääsevät vain ajokortilliset kuskit.
—Tositilanteessa ei ole aikaa harjoitteluun. Mönkijää tullaan lainaamaan tarvitsijoille, mutta mukaan lähtee aina myös kuljettaja. Ainakin kymmenen vuotta tällä pitäisi pärjätä, Jukka Lehtinen päättää.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.