UUTISET

Kirjasto poistaa uutuuksia ja klassikoita

11.2.2010 10:46 Liedon kirjasto myy jälleen poistokirjoja. Kunnantalon aulassa on myynnissä mittava määrä niin tieto- kuin kaunokirjallisuuttakin sekä lapsille että aikuisille.

Viime viikon perjantaina alkaneesta poistomyynnistä saattaa tehdä todellisia löytöjä todella edulliseen hintaan, sillä kirjojen hinnat liikkuvat 50 sentin ja parin euron välillä. Tarjolla on niin klassikkoja kuin vastikään ilmestyneitä suosikkejakin.
—Hittikirjoista poistamme niitä, joita meille on hankittu useampia kappaleita. Niistä ainakin yksi jää hyllyyn, mutta muut myydään, kun lainaustilanne on tasoittunut, kertoo Liedon kirjaston johtaja Päivi Kettula.
Myymättä jääneet kirjat päätyvät paperinkeräykseen, sillä verovarojen tuella hankittua kirjallisuutta ei oikein voi antaa edelleen myytäväksikään.
—Ei kaikkea saada myytyä koskaan, Kettula kertoo.
Jotkut kirjastot kuuluvat lahjoittavan poistokirjoja esimerkiksi päiväkoteihin tai vanhainkoteihin.

Viime vuonna ennätyspoistot


Viime vuonna kirjoja poistettiin oikein olan takaa. Kun kirjaston normaali poistolista on parintuhannen kirjan mittainen, viime vuonna hyllyjä tyhjennettiin noin 10.000 kirjalla.
—Syynä on lisätilan tarve. Meillähän on edelleen vakava tilapula eikä siihen ole näköpiirissä mitään helpotusta, Kettula tuskailee.
Liedon kirjaston 600 neliötä eivät yllä lähellekään asukaslukuun suhteutettua suositusta. Jos asiat olisivat hyvin, 16.000 asukkaan Liedossa kirjaston käytössä olisi 1.600 neliötä eli kymmenen neliötä sataa asukasta kohden.
—Valtionavun saaminen on tietysti edellytys suurempien tilojen saamiselle, mutta ainakaan seuraavaan neljään vuoteen sitä ei ole tulossa, sillä emme ole viime syksynä julkistetulla valtionapulistalla, Kettula harmittelee.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.