UUTISET

Liedon nuoret tahtovat vaikuttaa

9.2.2010 10:29 Liedon tuore nuorisovaltuusto sai Nuorisovaltuustojen liitolta koulutusta kokoustekniikkaan ja tapahtumien järjestämiseen. Nuorisovaltuutetut Miika Alikirri, Heikki Malkavaara ja Annika Huttunen pitivät kaikki koulutusta tarpeellisena.

Nuoret oppivat koulutuksesta paljon uutta.
—On tärkeää tietää, miten esimerkiksi äänestystilanteessa tulee toimia, Malkavaara huomauttaa.
—Tästä koulutuksesta on tulevaisuudessakin hyötyä esimerkiksi työelämässä, Huttunen lisää.
Muuten nuoret eivät ole oikein vielä osanneet valmistautua istuntokauteensa.
—En ole vielä oikein osannut valmistautua, kun tämä toimintaperiaate ei ole vielä ihan selvinnyt, Malkavaara kertoo.
—Netistä olen jonkun verran lueskellut, mitä muut nuorivaltuustot ovat tehneet, mutten oikeastaan ole valmistautunut muuten, Huttunen huomauttaa.
Tästä huolimatta kaikille kolmelle on selvää, millaisiin asioihin he haluavat tarttua.
—Haluaisin tänne enemmän esimerkiksi musiikkitapahtumia, Alikirri kertoo.
—Ne olisivat kyllä nuorten mieleen. Se Cheekin konsertti viime vuonna veti paljon porukkaa, Huttunen lisää.
—Minä haluan pysyviä muutoksia esimerkiksi harrastetoimintaa. Ja aika usein olen löytänyt lautaseltani myös pilaantuneita perunoita koulussa, Malkavaara huomauttaa.
Nuoria pitäisi nuorisovaltuutettujen mielestä kuunnella erityisesti harraste- ja toimintatalojen rakentamisvaiheessa tai jos kouluun ollaan hankkimassa jotain uutta.
Kouluviihtyvyyteen voitaisiin myös panostaa enemmän.
—Esimerkiksi Keskuskoululle on puhuttu jo pitkään, että sinne tarvittaisiin ulos penkkejä, mutta ei ole kuulunut, Huttunen kertoo.
Kyse ei ole Malkavaaran, Alikirrin ja Huttusen mukaan siitä, ettei nuorilta kysyttäisi mielipidettä.
—Tuumitaan vaan, muttei toimita, Malkavaara veistelee.
—Olen itsekin vastannut moniin kyselyihin, mutta muutosta en ole huomannut, Alikirri lisää.
—Pelkät korvat, muttei käsiä ollenkaaan, Malkavaara jatkaa.
Nuorten mielipidettä voisi kolmikon mukaan kysellä paitsi kouluissa myös netissä.
—Irc-gallerian tai Facebookin kautta voisi tavoittaa nuoria. Ja voisivat päättäjät jalkautua nuorisotalollekin, Malkavaara huomauttaa.
Malkavaara, Huttunen ja Alikirri eivät uskalla vielä sanoa, ottavatko kunnan päättäjät heitä vakavasti.
—Kyllä se sitten selviää, kun toiminta käynnistyy kunnolla, Alikirri huomauttaa.
—Kunnanjohtaja kävi meitä tsemppaamassa ja sanoi, että pitäkää puolenne, Huttunen lisää.
—Toivottavasti eivät ihan niin vakavasti ota, että jättäisivät kaikki hommat meille ja läksisivät lomalle, Malkavaara nauraa.
 

- Hanna Kolvanki



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.