UUTISET

Tortinlinna myynnissä

9.2.2010 10:27 Nykyisin Tortinlinnana tunnettu entinen koulurakennus Tortinmäen Järvijoentiellä on myynnissä. Hyvinvointialan yrittäjänä tiloissa toiminut Seija Varpe siirtää liiketoimintansa Turkuun. Puolen vuoden aikana kypsynyt päätös pohjaa Varpen omaan elämäntilanteeseen.

—Vanhempi tytär on muuttamassa pois kotoa ja nuorempi on nyt 16-vuotias. Pian tulisi se aika, että olisin tässä isossa talossa yksin, Varpe kertoo.
Uusi liiketila on jo haussa. Varpe toivoo löytävänsä uudet tilat Turun keskustasta. Mieluusti tiloissa saisi olla muitakin yrittäjiä.
—Kasvohieronta ja colonic-hoidot jatkuvat. Toivottavasti uusissa tiloissa olisi myös sauna, jotta voisin jatkaa turvesaunotuksia.
Varpe osti Tortinmäen vanhan koulun viisi vuotta sitten. Alun perin remontti piti tehdä kumppanin kanssa, mutta toisin kävi. Sisukas nainen remontoi vuonna 1943 rakennetun talon yksin, kun kumppani totesi jo alkumetreillä, että projekti on hänelle liian suuri. Puolitoista vuotta kestäneen peruskorjauksen aikana vanha 284 neliöinen, kaksikerroksinen talo sai paitsi uudet pinnat myös uuden talotekniikan.
Asiakkaita on Varpen mukaan ollut riittävästi liiketoiminnan pyörittämiseen ja kustannusten kattamiseen. Mielessä on ollut myös liiketoiminnan laajentaminen ja majoitustilojen hankkiminen. Siihen taas olisi tarvittu investointia ja lisää henkilökuntaa.
—Ruokaa on saatu pöytään ja laskut maksettua. Syy lähtemiseen on nimenomaan se, että olen edelleen yksin. Tässä on viimeisen viiden vuoden aikana sosiaalinen elämä kärsinyt aika lailla. Nainen parhaassa iässä tekee vain töitä ja hoitaa kiinteistöä täällä metsän keskellä, Varpe nauraa.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.