Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

9.2.2010 10:24 Vahtolainen ori Erikasson ei puutunut, vaikka lähtöviivalle ilmestyi ruotsalaisen Jan-Olov Perssonin tuttu sinikeltainen ajopuku. Huippuori Järvsöfaksin rattailla Persson on ehtinyt maaliin ennen Erikassonia, mutta nyt naapurimaan kylmäveriprofeetan aisojen välissä oli tumanpuhuva Hallsta Lotus, Järvsöfaksin 10-vuotias poika.
Pystyvä hevonen jaksoi Harri Koivusen ajaman Erikassonin rinnalla maalisuorallakin, mutta lopussa Bella Varjosen valmennettava teki kylmän viileästi tarvittavan eron ja kuittasi ennätysajallaan 23,0a Vermon Valiodivisioonasta 6.000 euron ykköspalkinnon. Ajankohta 300.000 euron rajan rikkoutumiselle oli oiva, sillä oriin toinen omistaja Jaakko Varjonen vietti seuraavana päivänä viisikymppisiään.
Vermon V75-raveissa lietolainen Koivunen oli suosikki myös lämpöisten Isokengässä. Koivusen ajama Rydens Cindy joutui kuitenkin tyytymään kakkossijaan, sillä Kari Rosimo oli maalissa Roberto Lucalla muutaman karvan verran edellä. Molemmat hevoset saivat ajan 15,0a.
Arto Hammar, joka Erikassonin voittamassa lähdössä kaasutteli Mariminilla uljaasti kolmanneksi, oli alemmassa kylmäverisarjassa kakkosrahoilla Pyrypolun Dumdumilla. Edellä oi vain ruotsalainen Eldfaksen, sekin Jan-Olov Perssonin ajama ja Järvsöfaksin jälkeläisiä.
Turun Metsämäessä ravattiin perjantaina. Harri Koivusen iltapuhde toi yhden voiton oman valmennustallin Romeo Kähöllä ja kolmannen sijan samoin itse treenattavalla Tophill's Emilillä.
Maarialaisen Hannu Nymanin valmentama Star Sable otti pitkiin aikoihin ensimmäisen voittonsa. Kuskina oli nyt Ari Moilanen. Arto Hammarin paras suoritus tuli Hilun Vapinan rattailla; valjakko oli lähtönsä kakkonen.
Lietolainen Kari Kallionpää ajoi kakkoseksi valmentamallaan Frida Iverillä alle tonnin tienanneiden lämpöisten lähdössä. Nelivuotias tamma on kilpaillut vasta neljä kertaa. Ensimmäisen voittonsa Frida Iver ravasi Porissa tammikuun puolivälissä.
Porin perjantain lounasraveissa ruskolaisen Taisto Kyllösen Stag Arch otti kolmossijan Peter Lindroosin ohjastamana.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.