Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

4.2.2010 11:57 Viime vuoden puolella uusin voimin aloitettu kummiyritystoiminta on saatu Liedossa hyvään alkuun. Kisällikellarin, Liedon TE-toimiston ja Liedon yrittäjien yhteiseen hankkeeseen on löydetty jo kymmenkunta tahoa, joukossa kunnan suurimpia yrityksiä. Kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat työttömät.
—Mukana on varmasti jo seitsemän yritystä ja kaksi säätiötä. Neuvottelut ovat lisäksi kesken puolen tusinan yrityksen mukaanlähdöstä, mutta hyvältä näyttää jo nyt, työhönvalmentaja Timo Katajainen Kisällikellarista myhäilee.
Kummiyrityksiksi ovat tähän mennessä lupautuneet Jukova, Carrus Delta, Auramarine, VS-Puulava, Liedon Helmi, LSK-Machine ja Varsinaisbitumi. Lisäksi työtä on luvattu Nautelankosken ja Vanhalinnan säätiöistä.
Kummiyritysrenkaan perustamiskokous pidettiin viikko sitten. Ensi viikolla projektin vastuuhenkilöt, Airi Kapanen Te-toimistosta, yritysasiamies Jorma Kylänpää ja Katajainen lähtevät kiertämään yrityksiä. Kolmikko etsii ja löytää yrityksistä "piilotyöpaikkoja", eli työtä jolle ei ole aiemmin löytynyt tekijää.
—Nyt on hyvä samalla korjata ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä, joita etenkin monella yrittäjällä on kummiyritysrenkaasta ollut. Kummiyritystoiminta ei tarkoita, että nuoret laitettaisiin orjatyöhön valtion rahoilla. Tarkoituksena on pitää nuoret mukana yhteiskunnassa, ehkäistä syrjäytymistä ja samalla sitouttaa tulevaisuuden työntekijöitä paikallisiin yrityksiin, Liedon Yrittäjien puheenjohtaja Jaakko Heininen lataa.
Jos kaikki kiiinnostuneet yritykset lähtevät mukaan, luvassa on kymmeniä kummityöpaikkoja vielä ennen juhannusta.
—Kun koulut päättyvät ja vastavalmistuneet pullahtavat työmarkkinoille, pitää meidän olla valmiina. Kevät on kulminaatiopiste, Katajainen ennustaa.
TE-toimiston johtavan työvoimaneuvojan Airi Kapasen mukaan lietolaisten hanke on lajissaan ainutlaatuinen.
—Muualla ollaan todella kiinnostuneita meidän toiminnastamme. Salosta ollaan tulossa vierailulle ja esimerkiksi Turun kauppakamarista on tullut kiinnostuneita kyselyitä, Kapanen kehaisee.
Vaikka yrityksiä on jo mukana mukavasti, mukaan mahtuu lisääkin.
—Tämä on vastuullista yrittäjätoimintaa, jossa huomiota kiinnitetään myös muuhun yhteiskuntaan ja tulevaisuuden työntekijöihin. Yrittäjän riski on pieni, mutta mahdollisuudet suuret, Jaakko Heininen houkuttelee.
Alkuun pääsee soittamalla Kisällikellariin.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.