Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

4.2.2010 11:53 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mauri Laine (kesk.) tarkensi valtuuston maanantaisessa kokouksessa, että maakuntajohtaja Juho Savon kirjoitus maakuntahallituksen ajankohtaiskatsauksessa Ruskon ja Raision välisestä kuntaliitosneuvottelusta ei pidä paikkaansa.
—Ruskon kunta ei ole tehnyt sellaista päätöstäkään, että se olisi neuvottelemassa kuntaliitoksesta vaan nyt ollaan tekemässä kuntaliitosselvitystä. Sillä on aika suuri ero, Laine oikoi.
Laine korosti, että ensin pitää selvittää onko liitosneuvotteluihin mahdollisuutta ja sen jälkeen vasta aletaan neuvotella liittymisestä.
Maakuntajohtaja Savo esitti kirjoituksessaan, että Ruskon ja Raision piti aloittaa kuntaliitosneuvottelut viime vuoden aikana, mutta matkaan on tullut mutkia. Näin ollen Ruskon ja Raision kuntaliitos voisi tapahtua aikaisintaan vuoden 2013 alussa.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.