UUTISET

Vahtolaisten kouluteille puuhataan parannuksia

28.1.2010 09:34 Laukolan koulun oppilaiden koulutiet ovat pääosin turvallisia, mutta parannettavaakin löytyy. Ruskon kunnan muutama vuosi sitten perustama liikenneturvallisuustyöryhmä on laajentanut toimintaansa myös vanhan Vahdon alueelle. Yhteistyössä Laukolan koulun kanssa työryhmä etsii ja korjaa liikenneturvallisuuden kannalta tärkeitä kohteita. Kunnan puolelta mukana ovat tekninen johtaja Jarmo Lennola, rakennusmestari Markku Jessen-Juhler ja alakoulujen rehtorit.

—Ruskolla ydinasiaksi nostettiin turvallinen koulutie, siihen keskitytään nyt myös Vahdolla. Työryhmä on löytänyt Vahdolta kaksi ongelmakohtaa jotka vaativat korjausta, Kirkonkylän koulun rehtori Jyrki Anttila kertoo.
Ensimmäinen korjauskohde löytyy läheltä koulua. Virusmäentien ja Vahdontien risteyksessä on suojatie, mutta koululaiset käyttävät sitä vaihtelevasti.
—Useammin oikaistaan vinosti tien poikki kuin käytetään suojatietä. Varsinkin polkupyörällä kulkevat koululaiset unohtavat suojatien käytön helposti, Laukolan koulun rehtori Kai Laitinen miettii.
Risteykseen pyritään tekemään matalat kaiteet, jotka pakottaisivat koululaiset suojatielle.
Toinen kohde on Untontien ja Valpperintien risteys. Risteysalueella liikutaan turhan vilkkaasti ja työryhmä ehdottaa stop-merkin asentamista Untontieltä tuleville.
Molemmat kohteet ovat tiehallinnon toimialuetta, joten nopeisiin ratkaisuihin ei voida saman tien ryhtyä. Toisaalta kustannuksetkaan eivät todennäköisesti karkaa käsistä.
—Tiehallinnolla ei ole hurjia summia varattuna tämänkaltaisiin hankkeisiin. Rusko on joskus maksanut itse vastaavia parannuksia, tekninen johtaja Jarmo Lennola sanoo.
Vakuutusyhtiö If lahjoitti maanantaina Laukolan koululle 30 kirkkaanvihreää turvaliiviä, osaltaan liikenneturvallisuutta parantamaan. Liivit tulevat koululaisten yhteiseen käyttöön esimerkiksi pyöräretkille.
—Yleisesti ottaen koululaisten koulutiet ovat puitteiltaan kunnossa, lähinnä tarvitaan valistusta ja asioista muistuttelua. Koulun puolelta järjestetään silloin tällöin liikenneratsioita joissa muistutetaan lapsia liikennesäännöistä. Koulun piha-aluekin on hyvin eristetty autoliikenteeltä, rehtori Laitinen toteaa.
Päävastuu liikennekasvatuksesta lienee kuitenkin edelleen lasten vanhemmilla.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.