UUTISET

Rokotteella korvatulehdusta vastaan

21.1.2010 10:13 Lapsiperheen arkipainajainen alkaa tyypillisesti näin: vastikään flunssasta parantuneen kuopuksen sydäntäraastava itku herättää aamuyöllä koko perheen. Lapsi hieroo korvaansa, aikuiset pyörittelevät päätään ja käyvät pikaisen neuvottelun: kumpi tällä kertaa jää pois töistä ja hoitaa kipeää lasta?

Kipua aiheuttavaan ja kansantaloutta rassaavaan lastentautiin, välikorvatulehdukseen, saatetaan hyvinkin pystyä estämään lähivuosina entistä tehokkaammin, sillä meneillään on valtakunnallinen rokotetutkimus. Tienoon levikkialueella siihen osallistuvat kaikki neuvolat.
—Rokote annetaan vanhempien suostumuksella alle puolitoista vuotiaille lapsille. Vähimmäisikä on kuitenkin kuusi viikkoa, kertoo terveydenhoitaja Suvi Lallukka Paattisten neuvolasta.
Viime toukokuussa alkanut ja kaikkiaan kolmisen vuotta jatkuva rokotetutkimus on saanut hyvän vastaanoton, sillä Lallukan arvion mukaan vähintään puolet vanhemmista on halunnut rokotteen lapselleen.
—Alle yhdentoista kuukaudenikäiset saavat kaksi rokoteannosta ja yhden tehosteen. Vuoden vanhana tutkimukseen mukaan tulevat saavat yhden rokotteen ja yhden tehosteen, joilla pitäisi jo saada suoja pneumokokkia vastaan.

Rokote jo markkinoilla

Tutkittava rokote on maaliskuussa myyntiluvan saanut ja jo yleisessä käytössä oleva Synflorix-niminen pneumokokkirokote. Jos rokote toimii odotetulla tavalla, sen odotetaan pystyvän vähentämään 10—30 prosenttia kaikista välikorvatulehduksista. Välillisesti hyötyjiä ovat myös rokottamattomat, sillä pikkulasten rokottamisen myötä bakteerin leviäminen vähenee. Pneumokokki-bakteeri on usein taustalla myös keuhkokuumeessa, verenmyrkytyksissä ja aivokalvotulehduksissa.
Koska tieteen pelisääntöjen mukaan toimivasta tutkimuksesta on kyse, tarvitaan myös rokotetta saaville myös verrokkiryhmä. Jotta nyt kehitteillä olevan streptokokkirokotteen teho voitaisiin todella todeta, osaan neuvoloista toimitetaankin maksatulehdusta vastaan suunnattuja hepatiitti-A ja -B -rokotteita.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.