UUTISET

Paattisten koulukaava loppusuoralla

21.1.2010 10:02 Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta on osaltaan käsitellyt Paattisten uuden koulun alueen asemakaavaehdotuksen. Lautakunta esittää kaavan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

Suurin osa kaava-alueesta on osoitettu koulu-päiväkotirakennukselle tarkoitetuksi yleisten rakennusten korttelialueeksi. Rakennusoikeutta alueelle on osoitettu 7.000 kerrosneliömetriä. Kerrosluku on  syistä rajattu kahteen.
Yleisten rakennusten korttelialueen luoteispuolelle on osoitettu virkistysalue, jonka tarkoituksena on mahdollistaa tarvittaessa lähiliikuntapaikkojen tai vastaavien toteutus. Niinikönkujan päähän on osoitettu yksi omakotitontti täydentämään nykyisen asemakaava-alueen reunaa. Alueen eteläkärjessä oleva metsäsaareke on osoitettu säilytettäväksi suojaviheralueena.
Kirkkoa vastapäätä Paattistentien toisella puolella oleva kaava-alue muodostuu lähes kokonaan Rahamaa ja Pyhämaa-nimisistä tiloista, jotka Turun kaupunki omistaa. Hyvin pieniltä osin kaava-alue ulottuu lounaan ja koillisen puoleisilta osiltaan yksityisille maa-alueille.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.