UUTISET

Asenäyttely avartaa ymmärrystä

21.1.2010 10:01 Ruotsin vallan aikaisia sotilasaseita on esillä huhtikuun loppuun saakka Liedon Vanhalinnassa. Näyttelyn esineistöön on kerätty aseita Suuren Pohjan sodan (1700—1721) ja Suomen sodan (1808—1809) ajoilta. Esille marssitettuja esineharvinaisuuksia ovat muiden muassa Mauno Wanhalinnan kokoelmaan kuuluva Kaarle XII:n aikainen karoliiniupseerin miekka Pohjan sodan ajalta sekä Suomen sodan aikainen savolaissapeli.

—Savolaissapeli valmistettiin suomalaisen Kuninkaallisen Savon Jääkärirykmentin käyttöön. Se on hieman tavallista lyhyempi, kertoo näyttelyn kokoamiseen osallistunut Matti Lehto asehistoriallisesta Arma Aboa -yhdistyksestä.
Sotilasaseista, teräaseista ja puvuista koostuva esineistö on koottu yksityisten aseharrastajien, Turun museokeskuksen, Säkylän Porilaismuseon ja Vanhalinnan museon kokoelmista.
—Suomen sodasta puhuttiin viime vuonna paljon, mutta enimmäkseen vain sen vaikutuksista täkäläisiin oloihin ja myöhempiin seurausvaikutuksiin. Sodassa käytetyt aseet ja sotilaat ovat jääneet vähemmälle, perustelee näyttelyn aiherajausta Liedon Vanhalinnan toiminnanjohtaja Tuula Leimu.
Leimu muistuttaa, että sodissa käytetyillä aseilla on oma kulttuurihistoriallinen merkityksensä: niiden kautta jälkipolvilla on paremmat mahdollisuudet ymmärtää silloisia oloja ja sodankäynnin aiheuttamia seurauksia. Näkymät kärsimykseen, rampautumiseen, nälkään, orpouteen ja sankarikuolemiin avartuvat asenäyttelyn myötä.

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.