UUTISET

Vahdon Metsämiehille sopimus kunnan kanssa

19.1.2010 10:03 Ruskon kunnanhallitus päätti tehdä Vahdon Metsämiesten kanssa metsästysvuokrasopimuksen neljästä maa-alueesta.

Päätöksellä täydennetään Vahdon kunnan ja seuran aiemmin tekemää sopumusta. Nyt liitetyt tilat olivat sellaisia, joita ei vanhassa sopimuksessa ollut.
Vahdon kunnanhallitus on  vuonna  2004 päättänyt, että Laukolan kylässä sijaitseva Pietilän palsta vuokrataan Maanomistajain Erä ry:lle ja Lavamäen kylässä sijaitseva Ylitalon palsta Vahdon Metsämiehet ry:lle.
Pietilän ja Ylitalon lisäksi metsästykseen käytettyjä alueita ovat Haapvuoressa sijaitseva santakuoppa,  pumppaamon ympärillä oleva alue sekä erillinen Pietilä-tilaan rajoittuva Retkipuisto –niminen tila, jotka nyt Ylitalon lisäksi vuokrattiin Vahdon Metsämiehille.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.