Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

19.1.2010 10:01 Auranmaan kello ja kulta pakkasi matkalaukkunsa ja muutti Aurasta Lietoon. Vanha liike sulki ovensa kokonaan ja uuden liikkeen avajaisia Liedon keskustassa vietettiin viikko sitten maanantaina.
—Meille tuli tarve laajentaa, ja samalla oli ajankohtaista myös miettiä liikkeen sijaintia. Päätimme tulla tänne kasvukeskukseen, kertoo Tarja Viljanen.
Kellojen, korujen ja lahjatavaroiden lisäksi Auranmaan kello ja kulta hoitaa monen urheiluseuran palkintohankinnat, yrityksien liikelahjat sekä kaivertaa kylttejä.
—Esimerkiksi postilaatikoiden nimikyltit täytyy nykyisin kaiverruttaa itse, samoin talojen numerot.
Antiikkikellojen asiantuntija
Pasi Viljanen on diplomikelloseppä. Hänen erikoisalaansa ovat antiikkikellojen koneistojen kunnostukset. Tällä hetkellä korjausta odottaa Someron kirkossa oleva 1720-luvulta peräisin oleva seinäkello.
Antiikkikellojen kunnostus ei ole ihan jokaisen kellosepän alaa. Koneistot ovat tyypillisesti kuluneita. Varaosia ei ole, joten ne on kyettävä tekemään itse. Someron kelloakin tarjottiin monelle. Viljanen sen lopulta otti hoitaakseen.
—Se on ollut käyttämättömänä parikymmentä vuotta. Paljon työtä on edessä, sillä koneistosta puuttuu osia, Viljanen ennakoi.
Antiikkikelloja 30 vuoden ajan kunnostaneen miehen käsien läpi on ehtinyt kulkea lukuisa määrä mitä kiinnostavampaa tavaraa. Viime vuonna eteen kulkeutui todellinen löytö: Espanjasta tuotu Schwarzwaldin pöytäkäkikello, jonka sisuksista löytyi yllätys.
—Sen käynnintasauslaitteessa oli käytetty vanhaa snekka-rakennetta, jota yleensä käytettiin 1900-luvun alussa vain taskukelloissa. Snekka-rakenteessa käytettiin siiman sijaan sian verisuonta, ja koneisto on todella tarkka. Tämä kello lienee ainoa laatuaan koko Suomessa.
Suuri on nyt kaunista
Kellojen ja korujen trendivirtauksissa kuljetaan nyt näyttävillä linjoilla.
—Suuret kellot, suuret riipukset, suuret korvakorut, Tarja Viljanen luettelee.
Korujen materiaaliksi kullan ja hopean rinnalle on nousemassa teräs. Italialaisen Nomination-rannekorun lisäksi teräs hohtaa muun muassa riipuksina.
Uutta on myös rintakorujen kasvanut suosio.
—Vielä pari vuotta sitten ei olisi uskonut, miten paljon nyt myydään rintakoruja. Ja niitä muuten ostavat myös nuoret.
Kellojen myynti kasvaa jatkuvasti. Ne ajat ovat ohi, jolloin aika katsottiin kännykännäytöltä. Naisten ja miesten kelloja myydään yhtä paljon, mutta erityisesti nuoret miehet ovat nyt tarkkoja kellojensa suhteen.
—Police-merkki on erityisesti heidän makuunsa: suuri, näyttävä ja miehekäs.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.