Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

19.1.2010 10:01 Loimaan ammatti- ja aikusopiston Liedon yksikön tiloihin oli keskiviikkona rakennettu muun muassa näyteikkuna sekä myyntipöytä. Molemmat olivat kolmannen vuoden merkonomiopiskelijoiden taidonnäytteitä.
—Teemme somistamisharjoituksia, markkinoinnin lehtori Kaisa Kastio-Moisio kertoi.
Kastio-Moisio opettaa tuleville merkonomeille asiakaspalvelua ja myyntiä. Hyville asiakaspalvelijoille on työelämässä tilausta.
—Työelämäsätä on kuulunut sellaista viestiä, että myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaisia tarvitaan, Kastio-Moisio vahvisti.
Somistamisharjoitus oli yksi yksikön järjestämien avoimien ovien päivän työnäytöksistä. Miia Häkki ja Niko Haarre olivat rakentaneet lasten osaston myyntipöydän. Molemmat kertoivat olevansa hyvin tyytyväisiä kouluunsa.
—Olen viihtynyt täällä tosi hyvin. Tämä on pieni mukava koulu, Häkki huomautti.
—Minäkin olen viihtynyt hyvin. Niin kuin Miia sanoi, tämä on pieni koulu ja yhteishenki on hyvä, Haarre vahvisti.
Yhteishaku on pian alkamassa, ja moni peruskouluaan päättävä pohtii, minne lähtisi jatkamaan.
—Minä mietin ihan samaa peruskoulussa. Tulin tänne, koska tämä on niin yleinen ala ja tämä koulu on lähellä kotiani, Häkki kertoi.
—Jos ei tiedä vielä, mitä haluaa opiskella, Ammattistartti on hyvä vaihtoehto tai sitten tämä merkonomitutkinto. Tästä on hyötyä monella alalla, Haarre lisäsi.
Ammattistartti on ikään kuin kymppiluokka, jossa lisäksi tutustutaan käytännössä erilaisiin ammattiopintoihin.
Kastio-Moisio neuvoo omaa alaansa etsiviä kyselemään myös vanhemmilta opiskelijoilta, millaista opiskeleminen alalla käytännössä on.
—Ja sitten voi kysyä alan ammattilaisilta, millaista alalla työskentely on käytännössä tänä päivänä, hän lisäsi.
Sekä Häkki että Haarre ovat valmistumassa ammattiin tänä keväänä. Kumpaakaan tulevaisuus ei huolestuta.
—Olen ajatellut jatkaa ammattikorkeakouluun ja tehdä töitä iltaisin, Häkki kertoi.
—Minulla alkaa armeija kesällä ja sen jälkeen mietin enemmän näitä työjuttuja, Haarre huomautti.
Loimaan ammattiopiston Liedon yksikössä hakijamäärät ovat tasaisesti vuosi vuodelta kasvaneet.
—Meille on myös tullut lisää aloja, opinto-ohjaaja Ritva Siippainen kertoi.
Tekniikan kehittyminen ja oikeanlainen tiedottaminen ovat lisänneet ammattikoulun kiinnostavuutta.
—Tiedottamisella olemme pystyneet kertomaan, millaista täällä opiskeleminen oikeasti on, Siippainen huomautti.
Myös paremmat jatko-opiskelumahdollisuudet ja ylioppilas- ja ammattitutkinnon yhdistämisen mahdollisuus ovat houkutelleet opiskelijoita ammattiopistoihin.
Taantuma ei ole vaikuttanut ammattitutkintojen kiinnostavuuteen.
—Taantuma koettelee kaikkia, ja jos on ammattitutkinto suoritettuna, on helpompi hakea töitä, Siippainen lisäsi.
- Hanna Kolvanki
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.