Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

14.1.2010 11:49 Paattislainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sakari Hihnala (kesk.) teki maanantaina kaupunginhallituksessa selvityspyynnön pohjoisten kaupunginosien lähipalvelupisteiden toiminnasta.
Kaupungin peruspalvelulautakunta teki syyskuun lopussa päätöksen perusterveydenhuollon toimipisteverkosta. Päätöksen mukaan useita pieniä terveysasemia lopetettiin ja niiden väestö ohjattiin perustettaviin suurempiin yksikköihin.
Päätöksessä todettiin erikseen, että "Suikkilan, Maarian ja Paattisten nykyiset terveysasemat jatkavat ns. lähipalvelupisteinä, joissa neuvolatoiminnan lisäksi voidaan antaa rajoitetusti avosairaanhoidon palveluita, kuten hoitajan ja lääkärin vastaanottopalveluita ja reseptien uusintaa."
Nyt Hihnala pyytää selvitystä, miten, minkä verran ja koska lähipalvelupisteissä on tarkoitus antaa avosairaanhoidon palveluita sekä miten toiminta on käytännössä lähtenyt käyntiin.
Lisäksi Sakari Hihnala kysyy kaupunginhallitukselta, miten alueiden asukkaat saavat tiedon lähipalvelupisteiden kulloisestakin palveluvalmiudesta.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.