Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

12.1.2010 09:37 Hiihtokelejä on viime viikkoina piisannut ja Turun seudun ladut ovat parhaassa kunnossa vuosikausiin. Mieli tekisi ladulle, mutta suksia ei ole ja edellisestä hiihtokerrastakin on jo vuosia. Välineet ja neuvot olisivat siis kullanarvoisia.
Onneksi on Maarian Mahti. Urheiluseura pyörittää Impivaarassa suksivuokraamoa jo kuudetta talvea. Mahdilla on Nunnavuoren ladun vieressä kaksi lämmitettyä konttia, joista toinen pullistelee suksia, sauvoja ja monoja. Lauantaina auenneen suksivuokraamon ovi kävi heti ensimmäisenä päivänä tiuhaan.
—Kyselyistä päätellen olisimme voineet avata vuokraamon jo aiemminkin. Sekä minun että kaupungin puhelimet ovat soineet viime päivinä, kun ihmiset ovat kyselleet suksivuokraamon perään. Säiden salliessa olemme tästä lähtien auki maaliskuun loppuun asti, Maarian Mahdin hiihtojaoston puheenjohtaja Kari Tikka kertoo.
Tikka ja Auvo Laaksonen ottivat ensimmäiset talkoovuorot Impivaarassa. Viime kevään jäljiltä oli lähemmäs 200 paria suksia käsiteltävänä, mutta kokeneelta kaksikolta homma käy joutuisasti. Auvo Laaksonen voitelee, Kari Tikka hoitaa varsinaisen vuokraamisen.
—Vuokraajien joukossa on paljon lapsia ja nuoria, mutta myös aikuisia. Jollain saattaa olla edellisestä hiihtokerrasta 20 vuotta aikaa, siinä ajassa välineetkin ovat jo kehittyneet huimasti. Moni pelkää myös voitelua. Meiltä vuokratuissa suksissa voitelu on kunnossa eikä suksi lipsu. Tarvittaessa neuvomme ihan kädestä pitäen alkuun, Tikka jatkaa.
Viime talvi oli Mahdin suksivuokramolle kohtuullinen, vuokraajia oli kauden aikana noin 2.000. Lauantain vilskeestä päätellen tänä talvena mennään ohi jos vain talvi kestää. Ensimmäisen tunnin aikana vuokraajia oli jo parisenkymmentä.
Turkulaiset Elina Aaltonen ja Toni Tuominen korkkasivat kuluvan talven ladut lauantaina, nimenomaan vuokrasuksilla.
—Vuokraaminen on tosi hyvä keino verestää harrastusta. Laskimme tuossa, että vuokrasukset tulevat omia kalliimmiksi vasta kun hiihtokerrat ovat 50 paikkeilla. Kolmen euron opiskelijahinta on sopiva, Tuominen arvioi.
Pariskunta ei ole aiemmin vuokrannut suksia, mutta Nunnavuoren ladut olivat ainakin Tuomiselle tuttuja.
—Sukset vuokrataan kahdeksi tunniksi, mutta luulen että tänään ei ihan koko aikaa jakseta hiihtää. Mahdollisimman pitkään kuitenkin, Elina Aaltonen povasi.
Positiivista palautetta Maarian Mahti saa jatkuvasti.
—Ihmiset ovat kiitollisia ohjauksesta ja neuvoista. Virallisiakin ohjeita ja neuvoja on luvassa talven aikana, kun Mahti ja kaupungin liikuntatoimi järjestävät talven jatkuessa perhehiihtokoulun, Kari Tikka lupaa.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.