Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

22.12.2009 08:53 Liedon kunta otti kotisairaanhoidon omalle kontolleen Härkätien kuntayhtymältä. Taustalla on kunnan halu yhdistää kotihoidon palvelut yhden hallintokunnan alaisuuteen.
Toimintamuutoksessa Härkätien kuntayhtymältä siirtyy Liedon sosiaalitoimen alaisuuteen neljä kotisairaanhoitajaa. Kuntayhtymässä käydään paraikaa yt-neuvotteluita asian tiimoilta.
Härkätien kuntayhtymässä Liedon kunnan toiminta ei saa kannatusta. Kotisairaanhoidon siirtoa sosiaalitoimen alle pidetään sopimattomana. Koulutetut sairaanhoitajat pelkäävät, että sairaanhoitotöiden sijaan luvassa onkin jatkossa siivoamista. Kuntayhtymä on toivonut kunnalta malttia, jotta käynnissä oleva sosiaali- ja terveyspalveluiden uudelleenjärjestely oltaisiin saatu valmiiksi ennen muita ratkaisuja.
Periaatteessa kuntayhtymässä pidetään kotihoidon ja kotisairaanhoidon yhdistämistä kuitenkin järkevänä. Oikea osoite olisi kuitenkin yhtymähallituksen mukaan ollut kuntayhtymä, ei kunnan sosiaalitoimi.
Kunnassa on asiaa valmisteltu viime vuoden syksystä lähtien. Muutos tulee voimaan vuoden alusta.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.