Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

17.12.2009 10:56 Jouluviikolla jäteastioiden tyhjennykset ovat etuajassa Vahdon alueella ja muilla alueilla, jossa on käytössä kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Jouluviikolla jäteastioiden tyhjennyksiä pyritään tekemään mahdollisimman paljon jo ennen aattoa.
Normaalisti maanantaina tyhjennettäviä astioita voidaan tyhjentää jo edeltävän viikon lauantaina. Joulupäivänä jäteastioita ei tyhjennetä. Loppuviikon tyhjennyksistä osa saattaa jäädä lauantaiksi eli tapaninpäiväksi.
Uudenvuodenpäivälle osuvat tyhjennykset hoidetaan torstaina tai lauantaina. Viikon 53 tyhjennykset voivat siirtyä päivää aikaisemmaksi.
Tänä vuonna kalenterissa on 53 viikkoa eli vuodenvaihteessa on kaksi paritonta viikkoa peräkkäin. Tämä sekoittaa jäteastian tyhjennysten muistisäännön, että tyhjennys on aina esimerkiksi parittoman viikon perjantaisin. Parittomalla viikolla tehty tyhjennys tehdään siis vuoden alusta lähtien parillisella viikolla ja toisin päin.
Tyhjennykset jatkuvat sovitulla rytmillä eli tyhjennyksiin ei tule pidempää taukoa eikä tyhjennyksiä tehdä useammin kuin normaalisti.
Joulunpyhät vaikuttavat myös jäteasemien aukioloihin ja tyhjennyksiin.
Turun seudun jäteasemat ovat auki normaalisti lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia. Topinojan jätekeskus, Isosuon jäteasema sekä Rauhalan jäteasema menevät kiinni joulun aatonaattona kello 18. Jouluaattona ja joulupäivänä kaikki asemat ovat kiinni.
Uudenvuoden aattona Topinojan jätekeskus sekä Isosuon ja Rauhalan jäteasemat sulkevat porttinsa kello 16.00. Uudenvuoden päivänä kaikki asemat ovat kiinni. Samoin loppiaisena kaikki asemat ovat kiinni.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.