UUTISET

Satumetsälle ja Järvikodolle Vihreät liput

15.12.2009 09:25 Satumetsä Ruskolta ja Järvikoto Liedosta ovat niiden kuuden varsinaissuomalaisen päiväkodin joukossa, jotka saivat Vihreän lipun ympäristökasvatustyöstään.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura on myöntänyt arvostetun ympäristökasvatuksen tunnustuksen, Vihreän lipun kuudelle päiväkodille ja kahdelle koululle Varsinais-Suomessa. Kaiken kaikkiaan alueella on 37 ohjelmaan osallistuvaa päiväkotia ja koulua.
Sekä Järvikoto että Satumetsä ovat niin sanottuja kestävän tason osallistuja, eli  ne ovat olleet ohjelmassa mukana vähintään kolme vuotta.
Vihreä lippu on kansainvälinen ympäristöohjelma ja jatkuvan kehittämisen toimintamalli, jonka avulla päiväkoti, koulu tai oppilaitos tekee tavoitteellista työtä kestävän kehityksen edistämiseksi arkisessa toiminnassaan. Ohjelman osallistujat vähentävät ympäristökuormitustaan ja toteuttavat ympäristökasvatusta osana päivittäistä toimintaansa. Lapset ja nuoret ovat aktiivisessa roolissa toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja tulosten arvioinnissa.

- Rauli Ala-Karvia



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.