UUTISET

Kummiyrityksiä kaivataan työttömien avuksi

15.12.2009 09:24 Kummi tarkoittaa perinteisesti hengellistä ohjaajaa ja vanhempaa. Nykyään kummi voi olla myös rahallinen tukija esimerkiksi kehitysmaassa asuvalle lapselle. Kummiyritys taas tukee nuoria ja vähän vanhempiakin työttömiä, yksinkertaisesti tarjoamalle heille työtä.

Kunnantalon valtuustosalissa houkuteltiin viime perjantaina lietolaisia yrityksiä mukaan kummiyritysrenkaaseen. Liedon kunnan, Kisällikellarin, Liedon TE-toimiston ja Liedon yrittäjien yhteisessä tilaisuudessa kerrottiin kummiyritystoiminnan taustoista ja toiminnasta, sekä vaihdettiin kokemuksia kummiudesta.
V-S Puulava Oy on ollut mukana kummitoiminnassa puolitoista vuotta. Kokemukset ovat yrityksessä hyviä.
—Se on tullut selväksi, että kummitoiminta vaatii pitkäjänteisyyttä. Monet asiat opetetaan ihmisille alusta ja kädestä pitäen. Meille on Kisällikellarista tullut nyt kolme kaveria, joista ainakin yksi on jo työllistynyt ihan "oikeisiin töihin", Timo Kaikkonen V-S Puulavasta kertoo.
Kaikkonen tähdentää, että vaikkei vakituista työpaikkaa kaikille löydetäkään, kummiyrityksellä on paljon annettavaa.
—Jos ei muuta niin hyvää oloa ja itsevarmuutta. Ihmiset lähtevät meiltä selkä suorana uusiin haasteisiin, Kaikkonen lupaa.
Nautelankosken museolla ja Kisällikellarilla on niin ikään pitkä kokemus yhteistyöstä työllistämisessä.
—Yrityksille ja yhteisöille kummiyritystoiminta on täysin riskitöntä. Kisällikellari hoitaa paperisodan, minkä ansiosta aloituskynnys on hyvin matala. Meillä on vuosien aikana käynyt kymmenittäin eri tasoisia ihmisiä, joista osa on ollut todellisia menestystarinoita, museonjohtaja Leena Viskari kehuu.
Vuoden lietolaiseksi yrittäjäksi valittu Kalle Vauranoja on toiminut kummiyritysrenkaassa jo pitkään. Kokemukset ovat pääosin positiivisia, ja Vauranoja pitää Kisällikellarin toimintaa tärkeänä.
—Nuorissa on tulevaisuus, ja heidän työllistämisensä on erittäin tärkeää. On hienoa, kun nuorten työllistymistä tuetaan, mutta täytyy sanoa, että mieluiten otan töihin aktiivisen ihmisen, joka ottaa itse yhteyttä. Uskon edelleen siihen, että jos työhalut, aktiivisuus ja osaaminen ovat kunnossa, töitä kyllä löytyy, Vauranoja tuumaa.
Kummiyritysrenkaasta kiinnostuneiden yritysten toivotaan ottavan yhteyttä Kisällikellariin tai kunnan yritysasiamieheen. Järjestäytyminen tehdään tammikuussa.
—Pallo on nyt yrityksillä. Yritämme kantaa oman kortemme kekoon kevään aikana, Liedon Yrittäjien puheenjohtaja Jaakko Heininen lupasi.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.