UUTISET

Jäkärlän koulu sai tonnin kokkaukseen ja kuperkeikkoihin

15.12.2009 09:23 Jäkärlän koulu on saanut tuhat euroa Kokkausta ja kuperkeikkoja -hankkeeseensa. Tuen myönsi Sampo Pankki, jonka valtakunnalliseen Otetta elämään -kampanjaan saapui noin 700 hakemusta. Tukea myönnettiin 59 koululle. Turun kouluista tukea saivat myös Luolavuoren ja Hannunniitun koulut.

Jäkärlän Kokkausta ja kuperkeikkoja -hankkeessa on kyse kirjaimellisesti kokkauksesta ja kuperkeikoista.
—Kokkausta ja kuperkeikkoja on harrastusmahdollisuus, jossa joka toinen kerta valmistetaan terveellisiä välipaloja, joka toinen kerta kokeillaan erilaisia liikuntamuotoja, kertoo erityisopettaja Kati Savolainen.
Tukieuroilla on mahdollisuus lähteä koulun ulkopuolelle kokeilemaan uusia liikuntalajeja kuten vaikkapa kiipeilyä. Kokkausta puolestaan voidaan harrastaa Maarian Reippaan tiloissa.
—Keittiön pitää olla sellainen kuin kotonakin olisi. Näin lapset oppivat tekemään kotonakin terveellisiä välipaloja, kertoo luokanopettaja Aija Tuomisto.
Sampo Pankki aloitti koulujen tukemisen vuonna 2003. Pankki on tukenut noin 400 koulua yhteensä yli 1,2 miljoonalla eurolla.
—Tuilla on saatu kouluilla konkreettista aikaan. Menetystä hienoilla hankkeille, jotka luovat virikkeitä ja tätä kautta tukevat myös koulutyötä, sanoo Sampo Pankin Turun konttorin johtaja Esa Kärppä.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.