UUTISET

Tienoon joulupuuro teki kauppansa

10.12.2009 10:04 Perinteistä Turun Tienoon ja Liedon Osuuspankin tarjoamaa ohrapuuroa tarjoiltiin tiistaina Liedon Asemalla. Oili Riikosen hauduttamaa puuroa ja väskynäsoppaa oli varattu 300 hengelle.

—Oikein hyvää, pehmeää, erinomaista ohrapuuroa, Hely ja Reijo Puustelli antoivat tunnustusta Riikosen puurolle.
Päivän aikana Tienoon puurolla kävi runsaasti lietolaisia, myös Asemanseudun päiväkotilapset poikkesivat tervehtimässä joulupukkia.
Ohrapuuron valmistaminen on pitkämielisten puuhaa, puuro saa hautua parikin tuntia.
—Itse ei tule ohrapuuroa laitettua, sen kun kestää niin kauan valmistua ja kun meitä on vain kaksi syöjää. Tämä on kyllä mainiota puuroa, kehuu Marketta Sirkiä.
Sinikka Kulmala on samoilla linjoilla, perinteinen joulupuuro maistuu aina.
—Joka vuosi käyn tuosta aivan läheltä, tämä on tällainen perinteinen joulunavaus. Puuroa tärkeämpää joulussa on kuitenkin sanoma. Toivoisin, että ihmisillä olisi joulu sydämessä joka päivä, eikä vain lyhyttä aikaa vuodesta. Joulu on monelle pelkkää hössötystä, Kulmala miettii.
—Toki ilmainen puuro sopii jouluun, tuleehan joulun sanoma senkin välityksellä lähelle ihmistä.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.