Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

10.12.2009 10:02 Ruskon kunnanhallituksen esitys ensi vuoden talousarvioksi päättyy lievästi ylijäämäiseksi. Ylijäämää pitäisi kertymän 44.000 euroa. Ilman yhdistymisavustuksen porkkanarahoja talous hyytyisi selvästi pakkaselle.
Tulevina vuosina alijäämä on tällä menolla selviö. Vuonna 2011 sitä kertyisi 241.000 euroa ja seuraavana jo lähes 1,7 miljoonaa.
—Olemme käsitelleet suunnitelmavuosia varovaisen budjetoinnin periaatteella, eli emme ole yrittäneet olla katteettoman toiveikkaita ja väkisin päästä nollatulokseen, sanoo vs. kunnanjohtaja Kari Lehtinen.
Koska talous näyttää kääntyvät selvästi heikompaan suuntaan, kunnanhallitus edellyttää esityksessään valtuustolle, että ensi vuonna tuodaan hyväksyttäväksi toimenpideohjelma, jolla vuoden 2012 tulosta parannetaan oleellisesti.
Vaikka kunnan tuloveroprosenttia kiristetään puolella prosenttiyksiköllä, Ruskon lainamäärä lisääntyy ensi vuonna 685.000 eurolla. Lainaa on vuoden lopussa yli 6,5 miljoonaa euroa eli noin 1.110 euroa asukasta kohden.
Ensi vuoden verotuloiksi arvioidaan 16,3 miljonaa euroa eli puolisen miljoonaa vähemmän kuin budjetoitiin täksi vuodeksi. Valtionosuuksia tullee 5,8 miljoonaa euroa.
Päällistönmäki nielee rahaa
Ruskon ensi vuoden investoinneista merkittävin on Päällistönmäen kunnallistekniikka, johon esityksessä on varattu 1,3 miljoonaa euroa eli yli puolet koko vuoden 2,1 miljoonan euron investointirahoista.
—Päällistönmäen pohjoisosaan rakennetaan kunnallistekniikkaa. Summa ei sisällä kokoojatien rakentamista koko alueen läpi. Uskomme, että saamme tälläkin tavoin tontteja riittävästi Päällistönmäestä vuoden 2010 ja 2011 tarpeisiin, Kari Lehtinen toteaa.
Maununtuvan laajennus tuo neljä lisäpaikkaa ensi vuonna. Rahaa menee 245.000 euroa. Kunnantalon sisäilman parantamiseen kuluu 90.000 euroa, Päiväpirtin saneeraukseen 30.000 euroa, kunnallistekniikan perusparannukseen 150.000 euroa, Munittulan kunnallistekniikkaan 153.000 euroa, kaavateiden päällystyksiin ja korjauksiin 110.000 euroa sekä haja-asutusalueen vesi- ja viemäriverkkoon 50.000 euroa.
Koneita ja kalusteita hankitaan 52.000 eurolla. Summa pitää sisällään keskuskeittiön patapesukoneen ja astianpesukoneen.
Valtuusto käsittelee kunnanhallituksen budjettiesitystä ensi maanantaina.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.