Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

8.12.2009 09:33 Keskustien kaavamuutos, joka sisältää Liedon oloissa poikkeuksellisen korkean kerrostalon, on polkaistu käyntiin pikavauhdilla.
Liedon vanhalle torille Kirkkotien varteen suunnitteilla oleva asemakaavan muutosluonnos on ollut ensimmäisen kerran nähtävillä kunnantalolla ja kunnan internetsivuilla joulukuun alusta alkaen.
Aikaa mahdollisten muistutusten tekemiseen on ensi viikon keskiviikkoon saakka, sillä kaavaluonnos on viimeistä päivää esillä 15. joulukuuta.
Kaavamuutoksen taustalla on kunnanvaltuuston syysseminaarissa virinnyt ajatus entisen Säästöpankin kiinteistön tilojen saneeraamisesta Tapulikujan erityiskoulun tarpeisiin. Entisen torin tilalle tulisi koulun piha.
Uusi kaava mahdollistaisi myös kahdeksankerroksisen kerrostalon rakentaminen Keskustien ja Kirkkotien risteykseen.
Samalla Keskustien alue jää pois kaavoitusohjelman mukaisesta keskustan suunnittelukilpailualueesta. Kilpailu järjestetään keskustan asemakaavoituksen jatkotyönä ensi vuonna.
-
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.