UUTISET

Krykä tuli Lietoon Eija Hiitille

8.12.2009 09:31 —Eija Hiitti on laaja-alainen ja toimeen tarttuva. Hän on tehnyt pitkään liikuntaa edistävää työtä ja ollut tiiviisti yhteistyössä TVJ:n kanssa, luetteli lietolaisen fysioterapeutin ansioita Turun Seudun Vammaisjärjestöjen yhdistyksen paattislainen puheenjohtaja Pirjo Seppälä viime viikon torstaina.

Hiitti palkittiin yhdistyksen Krykä-palkinnolla viimeviikolla vietettynä vammaisten päivänä.

Intohimona esteettömyys

Turun kaupungilla erityisliikunnan suunnittelusta vastaavana liikuntapalveluvastaavana työskentelevän Eija Hiitin intohimo on esteettömyys. Niin opintovapaalla kuin hän onkin, esteettömyysasiat pitävät mielen asiakkaiden parissa.
—Siitä en ainakaan malta pysyä erossa! juuri palkittu kuntoutuksen ohjaajaksi opiskeleva Hiitti sanoi tilaisuudessa.
Esteettömyydestä on opittu tietämään jo se fyysisen esteettömyyden puoli. Tiedättehän: julkisiin tiloihin mieluiten ei kynnyksiä lainkaan, tarpeeksi pitkät ja loivat pyörätuoliluiskat, porrashissit, induktiosilmukat kuulolaitteita varten ja selkeät graafiset merkinnät esimerkiksi portaisiin näkövammaisia varten.
—Fyysiseen esteettömyyteen kuuluu myös se, että näkövammaisia varten bussissa kerrotaan seuraavan pysäkin nimi kuuluttamalla ja kuulovammaisia varten tekstinä.
Hiitillä on tämän lisäksi muutakin kerrottavaa.
—On olemassa myös esteettömyyttä asenteiden ja ymmärryksen tasolla. Se on sitä, että kaikilla tavoilla liikkuvat ihmiset kohdataan yhdenvertaisina.
Hiitti puhuu asiaa. Kuinka usein tulee kysyttyä liikunta- tai aistivammaiselta, tarvitseeko tämä apua. Tai kuinka usein sitä saa itsensäkin kiinni pikkusieluisesta ylemmyydentunteesta, kun harppoo rollatorin ohi.
—Utelias ei tarvitse olla, mutta sellainen kohtelias kiinnostuneisuus ja huomaavaisuus auttaisi paljon. Senhän pitäisi tulla jo kotikasvatuksesta.

Kaksi Krykää

Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry myönsi tänä vuonna peräti kaksi Krykä-palkintoa tunnustuksena pitkäaikaisesta paneutumisesta vammaisuuden tuomaan elämään kaikilla sen sektoreilla.
—Joka vuosi Krykä-palkintoa ei ole jaettu, sillä aina ei löydy tarpeeksi ansioitunutta vastaanottajaa. Tänä vuonna heitä oli kaksi, emmekä pystyneet valitsemaan heistä vain toista, kertoo Seppälä.
Hiitin lisäksi Krykä-palkinnon sai diakonissa Pirkko Larkela, joka on ollut luomassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälle vammaisohjelmaa sekä osallistunut seurakuntien estettömyyskartoituksen tekemiseen. Kautta aikojen neljännen Superkrykän sai esteettömyysasiamies Heikki O. Haulisto.
 

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.