Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

3.12.2009 10:32 Ruskon K-kauppias Elna Voipio ei ole vielä päättänyt, mitä marketin aukioloajoille tapahtuu. Tiistaista lähtien alle 400 neliön kaupat ovat voineet määritellä itse aukioloaikansa, ja vain juhlapäivinä ja aattoina aukiololle on olemassa rajoituksia. Muutoin ovet saa pitää auki vaikka yötä myöten.
—Harkitsen aukioloajan lisäämistä lähinnä lauantai-iltaisin ja sunnuntaiaamuisin. Mutta mitään päätöksiä en ole tehnyt vielä. Henkilökunta on suhtautunut asiaan myötämielisesti.
Kun kilpaileva, suurempi market joutuu vuoden vaihteen jälkeen sulkemaan ovensa lauantaina kuuden aikaan, Voipio voisikin jatkaa myyntiä vielä yhdeksään saakka, jolloin oluen myynti on lopetettava.
Sunnuntaisin kaupan on saanut avata vasta puoliltapäivin, ja niin on jatkossakin yli 400 neliön myymälöissä.
—Uudessa laissa on kyse isoista muutoksista. Onhan tämä ihan eri luokan linjaus kuin aikoinaan aukiolon salliminen illalla kahdeksan sijaan yhdeksään saakka, Voipio tuumaa.
Pienen kaupan rahkeet eivät riitä
Littoisten K-extran kauppias Mika Koskinen on uudesta laista pahoillaan. Kahdestaan poikansa kanssa kauppaa pyörittävä Koskinen ei ainakaan tällä haavaa näe edes mahdollisena aukioloajan pidentämistä.
—Sunnuntaiaukiolon salliminen tähän saakka pienille kaupoille on tuonut meille kilpailuedun, joka nyt menetetään.
Koskinen uumoilee, että jatkossa lähdetään liikkeelle koko perheen voimin ja suuntana ovat suuret marketit, joista hankitaan kerralla suuri määrä ruokaa.
—Meillä se näkyy myynnissä vielä tiistainakin. Ainoa mahdollisuus olisi pitää kauppaa auki lauantaina pidempään, mutta toisaalta se on juuri se ainoa ilta, jolloin saa olla kotona, Koskinen pahoittelee.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.