UUTISET

Älä jätä kynttilää yksin palamaan

3.12.2009 10:30 Joulun tullen on hyvä muistaa yksi perussääntö: kynttilää ei saa koskaan jättää yksin palamaan.

Pasi Kanerva kertoi kynttiläturvallisuudesta Ruskon VPK:n Päivä paloasemalla -tapahtumassa lauantaina.
—Aina aikuinen mukana, kun kynttilää sytytetään, Kanerva opasti Mimmi, Eetu ja Suvi Ollanketoa.
Paloturvallisuus oli Suvi Ollankedolle tuttua asiaa, mutta kertaus on aina hyväksi.
Kanerva muistutti myös palovaroittimen käytöstä. Uudisasunnot on nykyään varustettava sähköverkkoon kytketyillä palovaroittimilla. Uusi määräys on myös se, että ensi vuoden alusta alkaen asunnon jokaisen kerroksen alkavaa 60 neliömetriä kohden tulee olla vähintään yksi palovaroitin.
Eikä oppi tähän jäänyt.
—Oletteko tehneet kotiin pelastautumissuunnitelman, Kanerva kysyi Mimmiltä ja Eetulta.
Pelastautumissuunnitelmassa mietitään ennakkoon, mitä kautta asunnon eri huoneista voi poistua tulipalon sattuessa. Lapsille pelastautumisreitit voi opettaa myös leikkien eli leikitään, kuka ja mitä kautta pääsee nopeimmin ulos rakennuksesta.

Vanha sammutin kierrätykseen

Ruskon paloaseman pihalla sammutinhuoltaja Markku Vaha tarkasti palosammuttimia.
—Täällä ei ilmeisesti ole viime vuosina ollut sammutintarkastuksia, koska tänne on tuotu vuonna 1996 valmistettuja sammuttimia. Ne eivät enää toimi. Pullot päätyvät sulatukseen, Vaha kertoi.
Ensimmäisen tunnin aikana Vaha olikin ottanut haltuunsa neljä sammutinta.
—Ne eivät toimi, joten niitä on turha pitää nurkissa. Oletin, ettei tarkastukseen tulisi montakaan sammutinta, mutta erehdyin.
Lämpimissä sisätiloissa oleva sammutin tulee tarkistuttaa kahden vuoden välein. Tarkastuksessa tutkitaan pullon kunto ja mitataan pullon paine.
Sammuttimen käyttöikä on kymmenen vuotta.
—Sammutinta ostaessa kannattaa katsoa, koska se on valmistettu. Tavarataloissa saattaa olla sammuttimia, jotka ovat olleet jo muutaman vuoden hyllyssä. Se aika on pois käyttöiästä.
 

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.