Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

10.11.2009 09:47 Liedon seurakunnan omistamilla mailla on aloitettu ison mittakaavan metsänhoitotyöt. Pappilan, Keisvuoren, Teijulan ja hautausmaan ympäristöjen metsissä tehdään loppuvuoden aikana erilaisia metsätöitä. Samalla siistitään pieniä kunnan omistamia metsäplänttejä. Työt tekee metsänhoitoyhdistys Lounametsä, kukapa muukaan.
—On kyllä jo aikakin. Kannoista päätellen Keisvuoren metsissä ei ole ainakaan 30 vuoteen tehty mitään metsänhoitotöitä ja se kyllä näkyy, alueneuvoja Milla Vehkaoja Lounametsästä kertoo.
Ulkoilijoilla tai ohikulkijoilla ei ole kuitenkaan syytä huoleen. Vehkaoja lupaa, ettei metsänhoitoa tehdä dollarinkuvat silmissä.
—Kohteissa käytetään sekä metsureita että monitoimikoneita. Toinen metsureista sanoikin, että on hienoa kun pääsee joskus tekemään kaunistakin jälkeä. Että kuinka sitä voi vanhoilla päivilläänkin vielä innostua jostain kohteesta, Vehkaoja nauraa.
Kaikkiaan käsiteltävä alue on yhdeksän hehtaarin laajuinen. Tehtävät työt ovat monenlaisia, mutta avohakkuita ei ole luvassa.
—Seurakunnassa tehtiin keväällä kymmenen vuoden metsänhoitosuunnitelma, jota lähdettiin heti toteuttamaan. Seurakunnan metsämaat ovat olleet pitkään hoitamatta ja käännyimmekin asiassa ammattilaisten puoleen, Liedon seurakunnan vs. talouspäällikkö Pirkko Koivusalo kertoo.
Kuntalaisille parhaiten näkyvät kohteet Pappilanpolun varrella, Keisvuoren rinteillä. Rinteestä poistetaan vanhoja huonokuntoisia kuusikoita, jotka eivät ole päästäneet valoa maahan asti enää vuosikausiin.
—Se kuusikko on karmea! Meinasi itku tulla kun näin, että kaikki aluskasvillisuus oli kuollut niin isolta alueelta, Koivusalo parahtaa.
Keisvuoren rinteillä kasvaa komeita satavuotiaita mäntyjä, jotka jäävät paikoilleen. Kuuset saavat kyytiä myös hautausmaan ympäristöstä, jatkossa seurakunnan mailla suositaan mäntyä, koivua ja tammea.
—Komeat maisemapuut jätetään paikoilleen, vain risukot ja rahapuut korjataan. Metsiköissä kasvaa tammea, koivua ja pihlajaa joita voidaan jatkossa suosia. Työt ovat jo käynnissä, metsureilla mennee pari viikkoa omaan työhönsä, monitoimikone tulee paikalle vasta kun maa on jäätynyt riittävästi, Milla Vehkaoja lupaa.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.