UUTISET

Kotimäen seurakuntatalo on murheenkryyni

10.11.2009 09:23 Turun seurakuntien kiinteistöjen estettömyyskartoituksessa on käynyt ilmi useita puutteita myös Tienoon alueen tiloista. Maarian ja Paattisten kirkoissa ja seurakuntataloissa on pieniä puutteita, mutta varsin hankala tilanne on Kotimäen seurakuntakodilla Jäkärlässä. Pyörätuolilla tai rollatorilla kulkevan on hankala päästä sisälle rakennukseen.

—Ulko-ovella on pitkät portaat, ja niissä kaide on vain toisella puolella. Korjausehdotuksemme ongelmaan on porrasnostimen asentaminen, kertoo kartoituksessa mukana ollut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisneuvoston jäsen Riitta Nissilä.
Ongelmat Kotimäen seurakuntakodille tullessa.
—Bussipysäkki on kaukana, opasteet ovat puutteelliset eikä talosta löydä kylttiä, jossa kerrottaisiin tilan nimeä, Nissilä listaa.
Sisältä ei löydy kuulovammaisille tärkeää induktiosilmukkaa ja kynnykset ovat niin korkeita, että rollatorilla niiden ylittäminen on vaikeaa. Tilasta puuttuvat myös vammais-wc ja pistekirjoitusvirsikirjat.

Maariassa ja Paattisilla pieniä puutteita

Maarian kirkkoon ja siellä alttarille asti pääsee vaivattomasti myös rollatorilla ja pyörätuolilla.
—Sen sijaan Maarian pappilan portaisiin pitäisi saada kaiteet. Luiska siellä on, mutta näkövammaisten vuoksi rappusissa pitäisi olla myös kontrastiraidat.
Paattisten kirkosta pistekirjoitusvirsikirja löytyy, samoin induktiosilmukka.
—Induktiosilmukka vain ei toimi koko alueella, eikä sen kantoaluetta ole merkitty. Inva-wc löytyy seurakuntatalolta, ja se on luokaltaan tyydyttävä kuten monissa seurakuntien vanhoissa rakennuksissa.
Kartoituksessa havaittiin, että yleinen ongelma on liikuntaesteisille varattujen parkkiruutujen merkitsemättömyys. Samoin monista paikoista puuttuivat erikorkuiset tuolit. Varsinkin vanhukset ja lonkan ongelmista kärsivät tarvitsisivat korkeita tuoleja, joilta nouseminen on helpompaa kuin matalalta.

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.