UUTISET

Uurnalla on tekijänsä

5.11.2009 11:23 —Maatuvaa massiivitammea. Tilavuus 4,5 litraa. Pintakäsitelty pellavaöljyllä. Nyöri petsattua hamppua. Nyörien kiinnikkeet ovat messinkiä. Sapluunan on suunnitellut lietolainen taiteilija Silja Selonen. Ristissä 24 karaatin kultaus. Turkulaista käsityötä.

Se on kuin mikä tahansa tuoteseloste. Mutta kun sanoo, että sen kanssa lähdetään viimeiselle matkalle, tulevat ilmeet totisiksi. Se on tuhkauurna.
Paattisilla syntynyt ja Vahdolla asunut puuseppä Jaana Hannula valmistaa uurnia käsityönä JiiPuu-nimisessä yrityksessään Turussa.
—Uurnissa käytettään kymmentä eri puulajia ja kolmea eri mallia. Uurnia on myös lapsille. Lemmikkieläimille on oma uurna. Uurna voidaan tehdä myös asiakkaan omasta puusta, vaikka siitä pihavaahterasta, Hannula kertoo.
—Uurnat ovat yksilöllisiä eli ne voidaan tehdä vainajan itsensä näköisiksi, vaikka Harrikka-harrastajalle musta, liekillä koristeltu uurna.
Edullisempia mäntyuurnia voidaan valmistaa myös ekologisesta kierrätysmateriaalista kuten vanhoista kirjahyllyn osista.
—Uniikkiuurnat tehdään asiakkaan toivomusten mukaan. Silloin vain mielikuvitus on rajana.
Uurnat täyttävät mitoitus- ja maatuvuussuositukset.
Suomessa tuhkataan kolmasosa vainajista. Tuhkaus on kuitenkin yleistä Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa, joissa tuhkataan kaksi kolmesta vainajasta.
—Suurin osa asiakkaista on pääkaupunkiseudulta. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä vähemmän tuhkataan.
Hannula valmistaa edelleen puutarhakalusteita ja kukkalaatikoita. Nykyään hän tekee päätyökseen uurnia. JiiPuu aloitti toimintansa kaksi vuotta sitten.
Hannula myöntää, että aluksi jälleenmyyjille piti vakuuttaa, että nainenkin voi olla puuseppä ja että nainenkin voi valmistaa uurnia.
JiiPuun uurnat olivat esillä osana valokuvataiteilija Minna Havukaisen Exitus-näyttelyn tapahtumia Galleria Titanikissa pyhäinpäivänä Turussa.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.