UUTISET

Maarialaisten ja paattislaisten verotus kristyy

22.10.2009 11:03 Kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen ensi vuoden talousarvioesityksessä esitetään Turun kunnallisveroon 0,5 prosenttiyksikön korotusta. Turun kunnallisveroksi tulisi siis 18,5 prosenttia. Samoin kiinteistöveroon esitetään korotuksia. Näin Turku saisi arviolta 13 miljoonaa euroa lisää tuloja ensi vuonna.

Lisäksi Turku on myymässä noin 450 vuokra-asuntoa, joista olisi tulossa 25 miljoonaa euroa.
Turku myös on leikkaamassa menojaan. Henkilöstökuluja on tarkoitus karsia noin 4,8 miljoonaa euroa. Tämä tapahtuu talkoovapaiden käytöllä, sijaisten käytön vähentämisellä ja siirtämällä väkeä eläkkeelle.
Turku leikkaa viidellä prosentillä avustuksiaan yhteisölle.
Veronkorotusten, säästöjen ja leikkausten jälkeen talousarvion tulos on miinuksella noin 4,8 miljoonaa euroa.
Talousarvio lupaa myös määrärahojen korotuksia. Peruspalvelulautakunnalle olisi tulossa 2,4 prosenttia lisää varoja verrattuna kuluvaan vuoteen.
Taloussuunnitelmajakso vuosille 2011—2012 sisältää merkittäviä kiinteistöjen myyntituloja.
Kaupunginhallitus käsittelee ensi vuoden talousarviota tänään.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.