Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

22.10.2009 11:02 Ilmaristen koulun liikennejärjestelyt on muutettu entistä turvallisemmiksi. Viime talvena koulun vanhempainyhdistys ja opettajakunta heräsivät pahoihin ongelmiin koulun ympäristön liikenteessä.
—Lähtötilanne oli kaoottinen. Varsinkin aamuisin koulun pihassa liikkui sikin sokin linja-autoja, lapsiaan kouluun kuskaavien vanhempien autoja, mopoja, polkupyöriä ja lapsia. Varsinkin aamuisin ja pimeän aikaan liikkuminen oli todella vaarallista, Kati Peltomaa Ilmaristen koulun vanhempainyhdistyksestä muistelee.
Vanhempainyhdistys otti yhteyttä kuntaan, jossa oltiin alusta asti myötämielisiä liikenteen ongelmien korjaamiseen. Vanhemmat otettiin mukaan suunnitteluun, ja aikatauluksi päätettiin koulujen alku.
—Aikataulu hieman venyi, koska ne päätettiin tehdä samanaikaisesti Halmelan kunnallistekniikan rakentamisen kanssa. Iso kiitos silti kunnalle ripeästä toiminnasta, Peltomaa ja vanhempainyhdistyksen sihteeri Johanna Nordman antavat tunnustusta.
Koulun pihasta poistettiin näköesteinä olleita pensaita. Lisäksi linja-autoille ja kiireisille vanhemmille on nyt kokonaan omat kaistana, ja pysähdyspaikan läpi kulkeva tie muutettu yksisuuntaiseksi.
—Palaute vanhemmilta on ollut hyvää, ratkaisu on koettu selkeäksi ja turvalliseksi. Nyt kun ihmiset vielä oppisivat noudattamaan liikennemerkkejä ja -sääntöjä. Yksisuuntaista ajetaan surutta väärään suuntaan, Ilmaristen yhtenäiskoulun rehtori Pekka Teittinen sanoo.
Aiemmin ongelmalliseksi koettu liikenneympyrä on Johanna Nordmanin mukaan hieman rauhoittunut ja ilmarislaiset oppineet ajamaan siinä sääntöjen mukaan.
Liikennettä koululla riittää. Linja-autoja käy päivässä lähemmäs kymmenen, henkilöautoja säästä riippuen kymmeniä.
—Liikenne lisääntyy kun kelit huononevat ja aamut pimenevät. Valaistus on alueella edelleen riittämätön, kovimmat ruuhkat koetaan aamukahdeksalta talvellakin, Teittinen jatkaa.
Kaikkea ei kunta voi vanhempien puolesta tehdä. Heijastimien, heijastinliivien ja kypärien käyttö on Ilmarisissa luvattoman vähäistä. Koulun henkilökunnalle järjestetään turvallisuuskokous lähiaikoina, jossa painotetaan valvonnan ja turvavälineistä muistuttamisen tarvetta. Vähimmäisvaatimus pienelle koululaiselle on heijastin.
—Koulu voi tehdä osansa, mutta perusta lähtee kotoa, Teittinen toteaa, ja vanhempainyhdistys nyökyttelee hyväksyvästi.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.