UUTISET

Ruskon kunnantalon kunto kartoitetaan

22.10.2009 10:59 Ruskon kunnantalosta on tekeillä laaja kuntotutkimus, joka valmistuu lokakuun aikana. Sen avulla on tarkoitus selvittää, onko talossa ilmastoinnin ja viemäröinnin lisäksi muutakin korjattavaa.

—Näytteiden perusteella ei ole ilmennyt kosteusongelmia. Kunnantalolla on jatkuva viemärinhaju ja useat työntekijät oireilevat, maaliskuussa tehdyn työsuojelutarkastuksen raportissa todetaan.
Viime keväinen viemärinhaju saatiin pois, kun viemärit pestiin ja kuvauksessa havaittu tukos poistettiin. Ensi vuoden talousarvioon on tarkoitus varata määräraha ilmastoinnin ja viemäröinnin korjaamiseksi.
Kuntotutkimus on kunnan vastaus Turun ja Porin työsuojelupiirin maaliskuussa tekemään tarkastukseen.
Kunta on myös kartoittanut työpaikkojen riskit. Työsuojelupiirin tarkastaja velvoitti kunnan parantamaan turvallisuuden hallintaa työpaikalla jakamalla työsuojeluvastuut ja -tehtävät ja kertomalla aikataulun ongelmien korjaamiseksi. Tarkastajan mukaan kunta on kartoittanut työpaikkojen vaarat ja riskit, mutta vaarojen arviointi on jäänyt puutteelliseksi.

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.