Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

20.10.2009 09:26 Suunnittelun ja päätöksenteon pitkäjänteisyys, logistiikka, vaihtoehdot ja summaltaan suurempi kuntalisä nousivat esille Ruskon opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan järjestämässä päivähoitopalvelujen seminaarissa Hiidenvainion koululla viime keskiviikkona.
Toiveita siis on, mutta samaan aikaan kuntatalouden kiristyvä tilanne leikkaa mahdollisuuksia rankasti. Taloudellista tilanteesta alustanut palvelujohtaja Juha Rinta-Jouppi ennusti ensi vuoden syksystä taloudellisesti erittäin vaikeaa. Samaan aikaan, kun verotulot vähenevät, nousevat palkat ja kustannukset.
Ruskolla on käytössään noin 3,2 miljoonaa euroa päivähoitoon ja tukiin. Sillä saadaan 345 päivähoitopaikkaa, joista 273 on päiväkodeissa. Lisäksi päivähoitoa tarjotaan muiden muassa ryhmäperhepäivähoidossa sekä perhepäivähoidossa.
Kotihoidon tukea saa noin sata lasta.
Rusko maksaa myös kotihoidon tuen hoitolisään sidottua kuntalisää, jonka suuruus on 108 euroa kuukaudessa.
Kuntalisää maksetaan voimassa olevan päätöksen mukaan tämän vuoden loppuun saakka.
Kuntalisään toivotaan jatkoa
Ruskon kunta on saanut jälleen kuntalaisaloitteen, jossa toivotaan kuntalisän jatkoa. Aloitteen ensimmäiset allekirjoittajat, Lotta Ylitalo ja Milla Laurila olivat paikalla myös seminaarissa.
Tänä vuonna Rusko maksaa kuntalisänä noin 42.000 euroa. Tukea saa 35 taloutta. Kuntalisä ei siis ole lakisääteistä, vaan se on kunnan itsensä päättämä tukimuoto.
Seminaarissa pohdittiin sitä, vähentääkö kuntalisä kunnan järjestämän päivähoidon tarvetta. Päivähoidon johtaja Tuula Ala-Karvia sanoi, että kuntalisän todelliset vaikutukset näkisi pitempiaikaisella kuin vuoden seurannalla. Ala-Karvia myös poistaisi kuntalisästä tulosidonnaisuuden.
Rusko on teettänyt monia selvityksiä kuntalisän vaikutuksesta. On esimerkiksi kysytty, millä summalla jäisitte pois töistä ja ottaisitte lapsenne pois päivähoidosta. Vastaukset ovat olleet 300—500 euron haarukassa. Vertailun vuoksi yhden päivähoitopaikan nettokustannukset kunnalle ovat noin 8.600 euroa.
Palvelujohtaja Rinta-Jouppi totesi, että kuntalisä selvitetään vielä kertaalleen ja tällä kertaa selvityksen tekisi ulkopuolinen tutkija.
Kokonaisvaltaista tarjontaa
Seminaarissa paikalla ollut valtuuston puheenjohtaja Mauri Laine (kesk.) kannattaa monipuolista päivähoitotarjontaa. Näin perheillä olisi todellinen valinnanmahdollisuus. Yksi vaihtoehto olisi perhepäivähoito. Laine kysyi, onko siihen kannustettu.
Päivähoidon johtaja Ala-Karvian mukaan perhepäivähoitajiksi ei ole halukkaita. Syykin selvisi, kun seminaarissa paikalla olleet perhepäivähoitajat kertoivat työstään. Palkka on pieni, työpäivät pitkiä ja oma koti luovutetaan hoitopaikaksi.
Vahtolaiset peräävät palvelujaan
Susanna Jansén (sd.) ja Hanna Suovanen (sd.) ovat tehneet valtuustoaloitteen, että Valkiavuoren alueelle rakennetaan päiväkoti. Valtuuston puheenjohtaja Laine kertoi, että päiväkoti olisi pitänyt sijoittaa alueelle jo kaavoitusvaiheessa. Ei olisi oikein alueelle rakentaneita kohtaan, jos puistoksi merkitylle alueelle tulisikin päiväkoti. Laine myös arveli, ettei kymmenen vuoden päästä Valkiavuoren alueella olisi montakaan päiväkoti-ikäistä lasta.
Seminaarissa Jansén kertoi, että aloitteen tarkoitus oli herättää keskustelua Vahdon päivähoitotilanteesta. Seminaarin vahtolaiset osallistujat pelkäsivät yleensäkin Vahdon palvelutarjonnan vähenemistä.
Käytännössä Vahdolla päivähoidon lisätilaa rakennetaan joko Laukolan koulun yhteyteen tai Jokikumpuun. Vaihtoehdot ovat vielä auki. Laukolan koulua kunnostetaan ilmeisesti vuosina 2012—2013.
Useampikin seminaarin osanottaja peräsi kunnalta päätöksenteon pitkäjänteisyyttä ja selkeää toimintalinjaa sekä keskustelun ja päätöksenteon avoimmuutta.
Kunnan talous on tiukilla, mutta samaan aikaan kuntaa olisi muuttajia, sillä Ruskolla on lapsiystävällisen kunnan maine. Ruskolla on kohta tarjolla satoja omakotitontteja.
—Pitää miettiä, millainen Rusko on vuonna 2015, patisti valtuuston toinen varapuheenjohtaja Martti Raikasniemi (sd.).
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.