Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

20.10.2009 09:25 ieto lakkauttaa kolme leikkipuistoaan. Kesäkuussa lakkautetun Ojarinnan leikkipuiston lisäksi tekninen lautakunta päätti syyskuun lopussa lakkauttaa Kuovinluodon ja Lausteen leikkipuistot.
Lakkauttamispäätökset pohjasivat lautakunnan teettämään käyttö- ja kuntokartoitukseen. Selvityksen mukaan leikkikenttiä käytetään keskimäärin melko paljon. Kalusto todettiin myös kohtalaisen hyväkuntoiseksi.
Neljä vähiten käytettyä ja huonokuntoisinta leikkipuistoa ovat selvityksen perusteella Ojarinta, Kuovinluoto, Nuolemo ja Sysimetsä.
Lautakunnan mukaan vähäkäyttöisten ja huonokuntoisten leikkipuistojen kunnostaminen on kannattamatonta, koska kunnossapitokulut muodostuvat liian suuriksi käyttökertaa kohden. Käyttökertojen lasku johtuu muun muassa ympäröivän asutuksen ikärakenteen muutoksesta ja alueen kehityksen muuttamista kulkureiteistä.
Selvityksen mukaan vähäkäyttöisiä leikkipuistoja olisi perusteltua lopettaa parin vuoden välein jotta keskeisimpien leikkikenttien varusteluun ja kunnossapitoon voitaisiin satsata enemmän.
Lakkautettavien leikkipuistojen kalustoa voidaan käyttää jälkellejäävien leikkipuistojen varustamiseen. Lietoon jää lakkautusten jälkeen 32 leikkipuistoa.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.