UUTISET

Liedon nuorisovaltuustovaalit marraskuussa

20.10.2009 09:23 Liedon nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta. Valtuustoon valitaan vaaleilla kymmenen edustajaa. Yläkouluikäisistä oppilaista valitaan kuusi edustajaa. Kaksi valitaan Liedon lukion oppilaskunnasta. Kaksi valtuutettua on Liedon koulujen ulkopuolisia edustajia.

Nuorisovaltuustolla on monia tehtäviä. Se on ennen kaikkea nuorison äänitorvi, joka kertoo kunnan päätöksentekijöille nuorten mielipiteet. Nuorisovaltuusto ei liity puolueiden toimintaan.
Lisäksi nuorisovaltuusto voi järjestää itse erilaisia tapahtumia. Toiminnan järjestämistä varten nuorisovaltuustolle myönnetään vuosittain määräraha.
Nuorisovaltuustovaalit pidetään keskiviikkona, 11. marraskuuta Ilmaristen koululla, Keskuskoululla (jossa myös Tapulikujan koulun äänestysikäiset äänestävät) ja lukiossa. Muualla opiskelevat äänioikeutetut äänestävät Liedon kirjastossa.
Äänestyskelpoisia ovat vaalivuonna 13—18 vuotta vanhat Liedossa asuvat, opiskelevat tai Liedoissa kirjoilla olevat nuoret. Vaalikelpoisia eli ehdokkaina voivat olla 13—16-vuotiaat nuoret. Ehdokkaiden ilmoittautumisaika päättyi 20. lokakuuta.
Nuorisovaltuusto valitaan kahden vuoden välein.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.