Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

6.10.2009 10:49 Kolmikerroksinen asuinkerrostalo vaurioitui pahoin tulipalossa lauantaina. Nuolemontien varren talosta tuli hälytys hätäkeskukseen iltapäivällä puoli kolmen aikoihin, ja paikalle hälytettiin sammutusyksiköitä Liedosta, Turusta, Piikkiöstä ja Kaarinasta.
—Tulipalo sai ilmeisesti alkunsa kolmannen kerroksen parvekkeelta, josta tuli levisi nopeasti puisen katon rakenteisiin koko talon matkalle. Palokunta sai palon rajattua niin, ettei tuli ehtinyt leviämään asuntoihin asti, vaan asunnot kärsivät lähinnä savu- ja kosteusvaurioita, kertoo isännöitsijä Tapio Hänninen talon omistavasta Liedon Asunnot Oy:sta.
Talon muut rakenteet ovat kiviset, mikä esti palon leviämisen laajemmalle. Myös katon yläpohja on kiveä.
Talossa on 18 huoneistoa, joissa asuu 34 ihmistä. Kukaan asukkaista ei loukkaantunut tulipalossa. Suurin osa asukkaista majoittui omatoimisesti sukulaisten, naapureiden tai tuttavien luo, kymmenkunta majoitettiin hotelliin Turkuun. Talo oli vielä maanantaina asuinkiellossa, ja ihmiset evakossa muualla.
—Tulipalon vahinkojen jälkitorjunta lähti talossa käyntiin heti lauantai-iltapäivällä, kun tuli saatiin sammumaan. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä taloon rakennettiin väliaikainen katto myrskystä huolimatta. Paraikaa talosta imetään pois puhallusvilloja, jonka jälkeen alkaa vesivahinkojen kuivaus, Hänninen kuvailee.
Kosteuskartoituksen ja siivouksen pitäisi valmistua viimeistään keskiviikkona, ja talon asuinkelpoisuutta päästään arvioimaan vasta silloin. Asuntojen kärsimät vauriot vaihtelevat, toiset ovat kärsineet vain savusta, toiset sammutusvesi on pilannut pahasti. Vahinkojen siivouksen suorittaa Tuulissuolla majaa pitävä Senno Group.
Tulipalon takia kotoaan lähtemään joutuneille etsitään paraikaa tilapäismajoitusta. Liedon kunta on mukana Turun johtamassa sosiaalipäivystyksessä, ja lauantaina kotoaan lähteneitä palveli kaksi sosiaalityöntekijää.
—Kellään ei ole hätää, kaikilla on katto pään päällä. Tämän viikon aikana selvitellään kotivakuutuksia ja etsitään ratkaisuja tilanteeseen. Ne, joilla ei ole muuta yösijaa, pysyvät toistaiseksi hotellissa, Liedon kunnan sosiaalijohtaja Kristina Bergroth kertoo.
Jatkotoimenpiteet riippuvat vakuutuksista ja ihmisten tulotasoista. Aikaisintaan ihmiset pääsevät koteihinsa keskiviikkona.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.