Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

6.10.2009 10:46 Ilmaristen nuorisotilalla on katto matalalla, lattia vino ja seinät liian lähellä toisiaan. Mutta ovatpa kuitenkin edes olemassa. Neljä vuotta sitten Ilmaristen koulun kylkeen avattu nuorisotila houkuttelee paikallista nuorisoa sisäänsä kolmena iltana viikossa. Vaikka neliömetreillä ei juhlita, tunnelma on kohdillaan.
—Tämä on enemmän nuorison notkumispaikka kuin perinteinen nuorisotalo. Biljardi- ja pingispöydän sijaan meidän on ollut pakko keskittyä digitaaliseen viihdetarjontaan, kun tänne ei kertakaikkiaan mahdu mitään muuta, nuorisotilan isäntä Kim Grönlund kertoo.
Niinpä Ilmaristen nuorisotilan suosituimmat ajanviettovälineet ovat Xbox, Playstation, televisio ja tietokone.
Ilmaristen nuokkarilla käy arki-iltaisin teinejä parisenkymmentä, sunnuntaisin enemmän. Enemmistö nuorista on ilmarislaisia, mutta Liedon Asemallekin lähtee nuorisotilan sulkeutuessa iltayhdeksältä kolonna mopoja.
Ikäjakauma on Ilmarisissa vähän tavallisesta poikkeava.
—Suurin osa nuorista on 15-vuotiaita, vanhimmat kävijät jo täysikäisiä. Alakouluikäisiä ei oteta sisälle lainkaan, sen ikäiset saavat vielä tehdä läksynsä rauhassa kotona. Vanhempien nuorten esimerkkikään ei aina ole alakouluikäisille sitä parasta mahdollista, Grönlund sanoo.
Päihteiden kanssa ei Ilmarisissa ole ollut ongelmia. Jäähyjä jaetaan kävijöille kielenkäytöstä, ja huonosta käytöksestä annettuja määräaikaisia porttikieltoja on voimassa muutama.
—Ilmaristen nuoret ovat pääosin aktiivista ja hienoa porukkaa, tuohon ikään nyt vain kuuluu tietty uhittelu. Ongelmat pyritään kuitenkin ratkomaan sovussa, Grönlund vakuuttaa.
Tekemistä tärkeämpää yhdessäolo
Torstai-iltapäivisin nuorisotila aukeaa viideltä. Nuorisoa alkaa valua sisään heti ovien avauduttua, eniten teinejä sisällä on Salattujen Elämien aikaan.
—Täällä näkee kavereita, jutellaan, pelaillaan ja ollaan vaan. Tällä porukalla voisi tehdä vaikka mitä, enemmän voisi olla leffailtoja ja erilaisia reissuja muuallekin, pari kertaa viikossa nuorisotilassa viihtyvä 15-vuotias Jenna Hakala kertoilee.
Pauliina Aaltonen, Matias Mylen ja Santeri Lenets löhöävät sohvilla, puhelevat mopojuttuja ja pelaavat Haloa.
—Lisää sohvia, pelejä ja televisiokanavia. Talviaikaan nuorisotila voisi olla auki useammin, ulkona seisoskellessa tulee kylmä, nuoret ilmoittavat.
Ilkka Hintukainen ja Tino Lindfors ovat kävijöiden vanhimmasta päästä. Täysikäiset miehet ovat käyneet Ilmaristen nuorisotiloissa jo vuosia sitten, Ketunkolossa.
—Eihän täällä enää juuri mitään tekemistä ole, mutta käytiin katsomassa, että Kimillä on kaikki ok, Hintukainen ja Lindfors ilmoittavat.
Ja onhan Kimillä.
—Tähän työhön kuuluu monenlaista, pelkällä järjestyksenvalvonnalla ei pärjää. Vastaan tulee monenlaisia asioita, kun teini-ikäiset kertovat murheistaan, Kim Grönlund miettii.
—Monen nuoren pinnan alta paljastuu fiksu ihminen, kun päästään rauhassa juttelemaan. Kun istuskellaan tässä kahden kesken, niin teinit avautuvat välillä yllättävästikin. Nuoret tarvitsevat aikuisen läsnäoloa ja kontaktia, mutta väkisin sitä ei voi tyrkyttää. Kaikki tehdään nuorten ehdoilla.
-
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.