Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

1.10.2009 11:21 Kuluvan vuoden muutettu talousarvio on osoittautunut Liedossa liian niukaksi. Lautakuntien kunnanhallitukselle tekemissä osavuosikatsauksissa ilmeni tarvetta miljoonaluokan lisäbudjetin laatimiseen.
Nykyisellä menollaa Liedon toimintakate tulee ylittymään kolme miljoonaa euroa. Suurimman ylityksen tekee perusturvalautakunnan alainen toiminta. Kaikkiaan 3 miljoonan euron ylityksestä 2,5 miljoonaa tulee perusturvalautakunnan vastuualueelta.
—Summa muodostuu useammasta menonlisäyksestä. Suurin ennakoimaton menoerä on ollut erityissairaanhoidon kustannusten kasvu. Lähetteet erityissairaanhoitoon ovat lisääntyneet viime vuodesta 13 prosenttia, ja jos loppuvuosi jatkuu tällaisena, rahaksi muutettuna se tarkoittaa 1,1 miljoonaa euroa, kertoo sosiaalitoimen hallinto- ja taloussihteeri Seija Piiparinen.
Perusterveydenhuollon kustannukset ovat ylittyneet 415.000 euroa, suurimmaksi osaksi Härkätien terveyskeskuksen remontista johtuen.
Sosiaalityön kustannukset ovat ylittyneet 758.000 eurolla. Suurin osuus tästä summasta menee lastensuojelulle, jonka määrärahat tosin tiedettiin riittämättömiksi jo talousarviota kirjoitettaessa. Toimeentuloturvan menot ovat 209.000 euroa oletettua suuremmat.
Päivähoidon ja vanhustenhuollon ylitykset ovat 130.000 euron luokkaa.
Hallintojohtaja Hannele Nurmen mukaan kunnanhallitus palautti lautakuntien osavuosikatsaukset takaisin lautakunnille. Säästöjä pitää löytyä nykyistä enemmän. Kunnanhallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran lokakuun lopulla, ja esittelee talousarvion kunnanvaltuustolle marraskuun puolivälissä.
Seija Piiparinen ei ole säästöjen löytymisen suhteen järin optimistinen.
—Suurin osa näistä ylityksistä johtuu niin sanotuista subjektiivisista oikeuksista, joita ei voida asiakkaan kustannuksella jättää tekemättä. Rakennemuutoksia tehdään jatkuvasti, mutta ne eivät enää ehdi vaikuttaa kuluvan vuoden tapahtumiin, Piiparinen miettii.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.