UUTISET

Syksy pudottaa omenan pulloon

1.10.2009 11:20 —Ensi viikon jälkeen helpottaa, hahmottelee Jari Junnila ja kiertää puristimen kampea. Junnilan mehuasemalla Moisiossa eletään sesongin kiireintä aikaa.

Elokuun lopusta alkaen omenaa on tullut sisään ovista ja ikkunoista. Pihalla odottaa ammattiviljelijöiden puutarhoilta kuskattua omenaa kaksi tonnia, mutta tällä viikolla viiniksi päätyvän omenan kimppuun ei pääse juuri lainkaan. Kotipuutarhurien sadonkorjuu menee nyt edelle.
—Onneksi isot puutarhat käyttävät syksyn myöhäisimpiä lajikkeita, jotka säilyvät hyvin, Junnila kiittelee.

Asemalle ajanvarauksella

Mehuasemalle varataan aika puhelimitse ja tullaan paikalle puhtaiden pullojen ja korkkien kanssa. Junnilan mielestä pulloja ei tarvitse työntää kuumaan uuniin pöpöjen pelossa.
—Huolellinen pesu riittää, silloin ei tarvita desinfiointiaineitakaan.
Jos omat pullot eivät riitä, mehuasemalta niitä voi ostaa lisää. Puristimeen mahtuu kerralla 80 kiloa omenaa, ja kun yksi kilo tuottaa seitsemän desiä mehua, tuloksena on kypsyydestä ja lajikkeesta riippuen 50—60 litraa omenamehua.
—Kypsästä omenasta lähtee vähemmän mehua kuin puolikypsästä.
Alle 30 kilon erien kanssa tulee puristimen kanssa ongelmia. Ne Junnila kehottaa linkoamaan kotona tai höyrystämään mehuksi.
Pastöroitu mehu säilyy viileässä talven yli. Pastörointi kannattaa jättää väliin vain, jos on iso pakastin, johon mehun voi säilöä. Kuumentaminen tuhoaa mehusta haitallisten bakteerien lisäksi myös vitamiineja.

Oman puutarhan nektaria

Lietolainen Ritva Mäntsälä odottelee, että hänen omenoistaan juuri puristettu tuoremehu pastöroituu. Lämpötila nostetaan vähintään 75 asteeseen, jolloin haitalliset mikrobit tuhoutuvat ja mehu säilyy kauemmin.
Omassa pihassa Rähälässä on parikymmentä puuta ja sato on tänä vuonna ollut hyvä. Mäntsälä lähtee kotiin mukanaan kuutisenkymmentä litraa mehua.
Seppo Rautanen Turusta pistää paremmaksi: hän on käymässä mehuasemalla ollaan käymässä jo toista kertaa tänä syksynä.
—Meillä omenaa on nyt vähemmän kuin normaalisti. Sato on tänä vuonna oikein hyvä, mutta innostuin karsimaan puita vähän isolla kädellä, Rautanen naureskelee.
Tänä vuonna Rautasen kahdeksasta puusta irtoaa vain noin 80 litraa mehua normaalin 180 litran sijaan.
—Omenamehu on meidän aamujuomamme. Tänä vuonna ei taida riittää koko vuodeksi.


Rouhetta eläimille


Puristamisen jälkeen omenasta jää jäljelle kolmannes. Rouhe kelpaisi hyvin vaikka eläimen ruuaksi, mutta tällä hetkellä se menee Topinojan kaatopaikalle.
—Eilen kävi yksi hakemassa sitä lampailleen syötäväksi.
Esimerkiksi metsästysseuroja saattaa kiinnostaa tieto, että omenarouhetta saa Junnilan puolesta käydä vapaasti lapioimassa mukaansa mehuaseman pihassa olevasta lavasta.

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.