Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

29.9.2009 09:11 Uimahallin rakentamista Lietoon harkitaan nyt säätiömuotoisena. Leena Karvala (kok) ehdotti nuoriso- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessa, että uimahallin toteuttamisvaihtoehtojen selvittämistä jatketaan vielä.
Karvalan ehdotuksen mukaisesti kunnan tekninen toimi selvittää uimahallin eri lämmitysvaihtoehdot ja rakennuskustannukset.
Kunnan rahat eivät riitä
Liedon nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta pitää hallin rakentamista kunnan varoin liian kalliina taloudelliseen tilanteeseen nähden. Lisäksi uimahallikapasiteetti Turun seudulla lisääntyy Impivaaran uimahallin remontin ja sen naapuriin nousevan yksityisen elämyskeskuksen myötä. Lautakuntan kannanotto nojaa liikuntatoimen tekemään selvitykseen, jota varten on saatu tietoja Kaarinasta, Raisiosta, Paimiosta ja Tarvasjoelta.
—Ajankohta uimahallin rakentamiselle olisi tällä hetkellä suotuisa rakennuskustannuksista johtuen. Toisaalta käyttökustannukset ovat korkeat energian osalta ja myös henkilöstökustannukset ovat korkeat, selvityksessä todetaan.
Selvityksestä kuultaa pelko uimahalliasiakkaiden kovan vaatimustason myötä suuriksi karkaavista kustannuksista. Pelkistetyimmillään uimahallissa olisi neljä 25 metrin rataa ja lastenallas.
—Nykyään kun uimahalleja rakennetaan niin pelkät radat ja lastenallas ei tunnu enää riittävän vaan vaaditaan jos jonkun näköistä allasta liukumäkineen, selvityksessä kauhistellaan.
Kaikki toimivat tappiolla
Kaikkien tiedusteluun vastanneiden paikkakuntien uimahallien toimintakate on negatiivinen. Euromääräisesti ne tuottavat tappiota pienen Tarvasjoen vajaasta 30.000 eurosta kyselyn suurimman Raision noin 500.000 euroon vuodessa. Käyttökustannuksia halleista kertyi koosta riippuen viime vuoden aikana noin 100.000 eurosta 1,2 miljoonaan euroon ja tuottoja kävijämääristä riippuen 67.000:sta 800.000 euroon.
Uimahallien rakentamiskustannuksista 1970-luvulla ei ole tietoa, mutta peruskorjaukset ovat maksaneet useita miljoonia euroja. Avustusta rakennuskustannuksiin olisi saatavilla valtiolta, sillä veikkausvoittovaroista avustetaan noin 30 prosenttia rakennuskustannuksista. Työministeriön avustukset koskevat vain suurtyöttömyydestä kärsiviä alueita ja VTT avustaa uutta teknologiaa ja energian säästämistä edistäviä hankkeita.
Muut uimahallit huolissaan
Lähiseudun kuntia Liedon uimahalli ei miellyttäisi. Jos hallihanke toteutuisi, naapurikunnat haluaisivat neuvotella asiasta.
—Turun kaupunkiseudulle suunniteltavalla uudella uimahallilla on vaikutusta myös jo käytössä oleviin uimahalleihin osittain kannattavuuden ja käyttäjämäärien suhteen, alustetaan asian käsittelyä lautakunnan esityslistassa.
Liedon kunta maksaa nykyisellään koululaisten, uimakoululaisten ja eläkeläisten uintikuluja matkoineen noin 50.000 euroa vuodessa.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.