Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

24.9.2009 10:26 Ruskon ja Vahdon kuntaliitoksen kokonaiskulut eivät ole vielä selvillä. Kokonaiskustannuksen yhteenlaskeminen on vaikeaa, koska niitä voidaan nähdä eri yhteyksissä ilmenevän kaikissa hallintokunnissa.
Näin toteaa Ruskon kunnanhallitus vuoden 2008 kuntien tarkastuskertomuksissa esiintulleisiin asioihin.
Esille tuli myös, että vanhustenhuollon tavoitteet eivät ole toteutuneet. Tavoitteina olivat ennaltaehkäisevät käynnit yli 85-vuotiaiden luona ja kotihoidon säännöllinen saatavuus yli 75-vuotiaille. Kunnanhallitus toteaa, että syiden selvittäminen on hankalaa, koska kunnassa ei ole enää sosiaalihuollon henkilöstöä.
Kunnanhallitus tuo edellä olevat kohdat sekä muut tarkastuskertomuksessa esillä olleet asiat vielä valtuuston tietoon.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.