Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

22.9.2009 09:44 Jos kansan tahto saisi vaikuttaa, Maarian terveysasemaa ei suljettaisi. Sen verran vakuuttavalla joukkovoimalla maarialaiset tulivat puolustamaan omaa terveysasemaansa Maarian kyläyhdistyksen järjestämään tilaisuuteen viime keskiviikkona Maarian nuorisotalolle. Paikalla oli alun kolmattasataa selvästikin närkästynyttä kaupunkilaista.
Kysymyksiin olivat vastaamassa virkamiehenä vs. palvelutuotannonjohtaja Anne Santalahti sekä joukko peruspalvelulautakunnan jäseniä. Poissa olivat kuitenkin lautakunnan puheenjohtaja Juhani Leppä (kok.) sekä varapuheenjohtaja Jarmo Rosenlöf (sd.).
Maariassa ei ollut lautakunnan kokoomuslaisia, vihreitä, keskustalaisia eikä rpk:n jäseniä. Sosialidemokraateista paikalla olivat Tarja Koivisto, Päivi Pietari ja varajäsen Leevi Sandell sekä Alpo Lähteenmäki vasemmistoliitosta.
Turulla ei ole varaa
Vs. palvelutuotannonjohtaja Santalahdella oli epäkiitollinen tehtävä vastata yksin maarialaisten moniin kysymyksiin. Santalahti tähdensi, että terveysasemaverkkoselvitys perustuu valtuustoryhmien sopimukseen. Poliitikot päättävät, virkamies selvittää.
Santalahden mukaan ongelman ydin on siinä, että pienillä terveysasemilla ei ole laboratorio- eikä kuvantamispalveluja. Ja kun näitä ei ole, nuoret lääkärit eivät halua tulla terveysasemalle töihin.
Toinen ongelma Santalahden mukaan on se, että Maarian terveysasemalle listatuista noin neljästä tuhannesta maarialaisesta alle puolet on käyttänyt terveysaseman kahden lääkärin palveluja.
—Turun kaupungilla ei ole varaa siihen, että on yksi lääkäri tuhannelle asukkaalle, Santalahti sanoi.
Yleisö ei pysynyt perustelujen logiikan perässä, kun ensin aseman sulkemista perustellaan liian vähäisellä käytöllä ja seuraavaksi sillä, että asemalle ei saada sijaisia edes rahalla. Santalahden mukaan lääkäripula on olemassa. Sen lisäksi lääkärit eivät halua tulla Maariaan.
Apteekin näkökulma
Maaria-Jäkärlän apteekki on Tuomiokirkkoapteekin sivuapteekki. Apteekkari Marja Soininvaara toi esille apteekin näkökulman. Yhteistyö Maarian terveysaseman kanssa on toiminut hyvin, mutta kun on siirrytty isompiin yksiköihin, apteekissa on alkanut "faksirumba" eli reseptejä on uusitta faksailemalla tietoja edestakaisin. Soininvaara kuitenkin neuvoi maarialaisia tuomaan reseptit uusittavaksi apteekkiin, vaikka se tuottaakin työtä.
Tilaisuudessa ei myöskään unohtunut päiväkodin ja koulun näkökulma. Läheinen terveysasema tuo turvaa päiväkodin toiminnalle. Ongelmia tulee, jos tapaturman sattuessa lasta pitää kuljettaa kaukana olevalle terveysasemalle. Pienet lapset pitäisi kuljettaa ambulanssilla, koska takseissa ei ole lain vaatimia lasten turvaistuimia.
Kun ei tieto kulje
Yleisö ihmetteli, miksi terveyskeskuksen puhelinyhteydet eivät toimi. Santalahden mukaan puhelinpalvelun tarjoaja on kilpailutettu uudestaan. Uudessa järjestelmässä on ollut ongelmia.
Toinen ihmettelyn aihe liittyi linja-autojen reitteihin ja siihen, ettei terveysasemille pääsee sujuvasti. Joukkoliikennelautakunta otti tähän ongelmaan kantaa kokouksessaan elokuussa.
—Yhteisellä suunnittelulla voidaan välttyä yllättäviltä palvelupuutteilta tai kaupungille kohdistuvilta kustannuslisäyksiltä ja palvella kuntalaisia heidän liikkumistarpeidensa mukaisesti, lautakunta toteaa.
—Esitämme, että vähimmilläänkin palveluverkkoselvitykset tulisivat ennen niiden hyväksymistä joukkoliikennelautakuntaan lausunnolle, jolloin kokonaisvaikutusta kaupungille voitaisiin arvioida ennen toimenpiteiden aloittamista.
Lautakunta mainitsee, että yhden linja-auton lisääminen paikallisliikenteeseen maksaa keskimäärin 200.000 euroa vuodessa. Valtio maksaa osan kuluista, joukkoliikennetoimi maksaa loput.
Jyrkkälän, Suikkilan ja Maarian terveysasemien sulkemisen tuomiksi säästöiksi Santalahti arvioi yhteensä 150.000 euroa vuodessa.
Lupaukset annettu
Maariassa olleet peruspalvelulautakunnan jäsenet lupasivat kuin yhdestä suusta, että he haluavat säilyttää terveysaseman.
Santalahti puolestaan kertoi, että jos Maarian lääkärit kirjallisesti sitoutuvat palaamaan opintovapaaltaan Maariaan, hän esittää terveysaseman säilyttämistä.
Peruspalvelulautakunta käsittelee terveysasemaverkkoa seuraavan kerran 30. syyskuuta.
Aluekumppanuus järjestää keskustelutilaisuuden senioreiden terveyspalveluista Pohjois-Turussa Kotimäen seurakuntatalolla tiistaina 6. lokakuuta.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.