Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

22.9.2009 09:43 Turun tilaliikelaitoksen johtokunta sisällyttää ensi vuoden talousarvioon Paattisten uuden koulun rakennustöiden aloittamisen. Investointiohjelmassa 7,8 miljoona rakennushanke on ajoitettu vuosille 2010—2011.
Koulun lisäksi samaan kiinteistöön tulevat päiväkoti, kirjasto ja palvelukeittiö. Ensi vuodelle esitetään rahaa 3,3 miljoonaa ja seuraavalle vuodelle loput 4,4 miljoonaa euroa.
Yli-Maarian koulu on myös mainintana investointisuunnitelmassa niin, että suunnitteluun on 100.000 euron varaus vuodelle 2012. Koulun kustannusarvio on vajaat 8,3 miljoonaa euroa.
Koulun lisäksi rakennukseen tulisivat päiväkoti, Maarian ja Moision yhteinen kirjasto sekä nuorisotilat ja alueen keskuskeittiö.
Turun eläinhoitolan rakentamiseen tilaliikelaitoksen budjettiesityksessä on 1,85 miljoonaa euroa ensi vuodelle. Eläinhoitola rakennetaan Metsämäkeen raviradan läheisyyteen.
Huoltokodille remontti ja uudisrakennus
Investointiohjelmassa on Paattisten huoltokodin perusparannus tai siirtokelpoinen tila. Nopeimmillaan noin 4,5 miljoonan euron hanke olisi valmis jo ensi vuonna.
Suunnitelmassa on myös Paattisten huoltokodin uudisrakennus, jonka hinnaksi arvioidaan 4 miljoonaa euroa. Suunnittelu alkaisi 100.000 eurolla vuonna 2012. Tämä hanke edellyttää päihdehuollon kokonaissuunnitelmaa.
Kailassuolle Turku aikoo rakentaa ampuma- ja moottoriradan, joiden huoltorakennus ilman määräraha-arviota on myös suunnitelmassa vuonna 2014.
- Rauli Ala-Karvia
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.