Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

22.9.2009 09:36 Vieras kaupunki, välivuosi ja vähän yksinäinen olo. Josko vaikka pelaisi pesäpalloa! Jotain tämän tyylisiä ajatuksia liikkui viime talvena ruskolaisen Saara Heleniuksen päässä. 22-vuotias nuori nainen oli vasta muuttanut Jyväskylään yhdessä ammattijääkiekkoilevan poikaystävänsä kanssa, eikä vieraassa kaupungissa ollut hirveästi tekemistä. Mutta siellä oli naisten pesäpallojoukkue.
—Soitin Jyväskylän Valoon ja kysyin, josko pääsisi mukaan pelaamaan. Viesti oli, että tänne vaan ja äkkiä, ja joukkueessa minut otettiin avosylin vastaan, Helenius muistelee Turussa Kupittaan urheilukentällä, Turku-Pesiksen naisten kotikentän tuntumassa.
Jyväskylä on yksi Suomen pesäpallohulluimmista kaupungeista, varsinkin naisten puolella. Jyväskylän Kirittäret on dominoinut Superpesistä vuosikausia, ja Valo on aiemmin ollut farmijoukkueen osassa. Kuluneen kauden päätteeksi Valo kuitenkin tajusi nousseensa divarista Superiin.
—Kauden alussa tavoitteena oli lähinnä pelata hyvin ja pitää hauskaa. Kauden edetessä tavoitteeksi tuli pärjätä runkosarjassa. Runkosarjan voiton jälkeen oltiin jatkopeleissä, sitten yhtäkkiä finaaleissa, ja lopulta yhtäkkiä Super-sarjassa, Helenius nauraa.
Jyväskylän Valon naisjoukkue on nuori, keski-ikä on vasta 22 vuotta. Ehkä osittain siksi pelaaminen tuntuu Heleniuksesta niin hyvältä.
—Meillä on todella hieno joukkue, aivan huippuporukka. Joukkue viettää aikaa yhdessä myös kentän ulkopuolella, ja luulen, että iloinen pelityyli on yksi hyvin sujuneen kauden syistä.
Helenius aloitti pesäpallon pelaamisen aikanaan Ruskon Pallon pesiskoulussa. Sieltä saadut opit Helenius vei mennessään Turku-Pesikseen 15-vuotiaana, mutta pesäpallo jäi kokonaan jossain vaiheessa. Nyt etenijäjokerille peli taas maistuu.
Pesäpalloa pidetään yleisesti maakuntien lajina, vaikka kyseessä on kuitenkin kansallislaji.
—Jostain syystä niin on, ettei etelän kaupungeissa pesäpalloa juuri pelata. Aikanaan Ruskoltakin käytiin pelaamassa lähinnä Satakunnassa tai Hämeessä, ja lähimmät kilpakumppanit olivat Mynämäeltä tai Eurasta. Tiedän, että Varsinais-Suomen pesispiirit tekevät kuitenkin kovaa työtä lajin puolesta, Helenius miettii.
Ruskolaisen pesäpallon nykytilakin harmittaa puoliammattimaista pesäpalloilijaa.
—Pesäpallo oli aikanaan Ruskolla iso juttu, toivottavasti laji vielä viriää jossain vaiheessa. Mistä sitä tietää, jos vaikka joskus palaan takaisin kotikuntaan...
Ensi kaudella Jyväskylän Valon tavoitteena on säilyttää sarjapaikka. Saara Heleniuksen oma tavoite on vakiinnuttaa pelipaikka ydinyhdeksikössä.
—Superpesiksessä ei puhuta enää mistään Fair Playsta, vaan kentällä ovat parhaat pelaajat. Muutos viime kauteen on iso, ja harjoittelua pitää lisätä, mutta ei missään nimessä peli-ilon kustannuksella. Iloisella pelillä ilman paineita.
- Matti Lehtonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.