Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

17.9.2009 08:52 Jäkärlään 9-tien varteen valmistuva kauppakeskus Pilotti avaa ovensa torstaina 8. lokakuuta, kertoo Teollisuuden Rakentajat Oy:n Jari Rastas. Tuolloin kauppakeskuksen tiloissa ovensa avaa muun muassa Valintatalo ja lounasravintola.
Kauppakeskuksen sisätilat ovat melko valmiit ja kauppiaat ovat päässeet jo sisustamaan liiketilojaan. Rastaan mukaan lounasravintolasta tuli suunniteltua paremmin varustettu.
—Tiloihin tuli myös valmistuskeittiö, joten yritys voi tehdä cateringia.
Ulkona pihat on asvaltoitu, maalaukset ja maantäyttötyöt ovat vielä hieman kesken.
Liiketiloista on edelleen Rastaan mukaan vapaana neljäsosa, mutta neuvotteluja käydään yhä.
—En voi vielä kommentoida sen tarkemmin. Sen voin sanoa, että myös julkistahot ovat olleet kiinnostuneita.
- Elina Valkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.