Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

15.9.2009 10:12 —Katsos, tässä kypärässä on alun perin lukenut K, mutta Kanto muutti sen kaivertamalla R:ksi, kun tuli aikanaan Kaarinasta Ruskolle, kertoo Pasi Kanerva Ruskon VPK:sta.
Vanha palomiehen kypärä kuului aikoinaan Sven Kannolle, Ruskon VPK:n perustajajäsenelle ja pitkäaikaiselle päällikölle. Nyt palokunnan väreihin Kannon itsensä maalaama kypärä palasi palokuntaan, kun hänen poikansa Mikko Kanto lahjoitti torstaina isälleen kuulunutta vanhaa palokuntaesineistöä Ruskon VPK:lle. Kypärän lisäksi VPK:lle siirtyivät palomiehen pilli, Kannon saama palopäällystöliiton ansioristi todistuksineen sekä palopäällystökoulun kolmiviikkoisen kurssin suorittamisesta kertovat merkki ja kurssitodistus.
Sven Kanto oli mukana perustamassa Ruskon vapaapalokuntaa joulukuussa vuonna 1936. Ruskolla oli ollut 1930-luvulla tuhoisia tulipaloja, ja pitäjän miehet alkoivat puhua oman palokunnan perustamisesta. Vuonna 1933 annettu palolaki vaati myös ruskolaisia kokoamaan oman vapaaehtoisen palokuntansa. Perustamiskokouksessa oli läsnä 51 miestä, yksi heistä oli palopäällikkö Sven Kanto.
—Kanto oli määrätietoinen ja palokuntahenkinen mies, jolla oli omat vankat mielipiteensä asioista. Jämpti mies, kuvailee Kantoa Pasi Kanerva.
Vielä aktiiviuransa loputtua Kanto kävi paloasemalla torstai-iltaisin ja seurasi tarkkaan VPK:n asioita.
Palokuntatyön lisäksi Kanto oli aktiivinen kunnallispoliitikko. Hän istui demareiden rivissä kunnanvaltuustossa nelisenkymmentä vuotta, osan ajasta puheenjohtajana.
- Mari Kokkonen
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.