UUTISET

Koirankakka naapurin roskiin — luvan kanssa

15.9.2009 10:12 Oranssi tarra, jossa on koiran muotoinen aukko on merkki siitä, että tämän talon roskikseen saa jättää koirankakkapussin. Kiinnittämällä tarran roska-astiaan voi olla vaikuttamassa lähiympäristön siisteyteen tekemällä koiranulkoiluttajien kakankeräämisvelvollisuuden helpoksi.

—Onhan paljon mukavampaa voida jättää koirankakkapussi matkan varrella luvan kanssa roskikseen kuin kulkea kilometritolkulla kotiin kakkapussi kädessään, perustelee Erja Lehtonen.
Littoisten omakotiyhdistys on jakanut tarroja jo vuoden verran. Ensimmäinen sadan kappaleen erä on jo loppu, ja toinen painos on otettu. Tarralla on tarkoitus vähentää myös kakkapussien päätymistä vääriin paikkoihin.
—Kyllä ihmiset mieluummin ottavat koirankakkapussin roskikseensa kuin keräävät itse niitä postilaatikoidensa viereltä, Lehtonen sanoo.
Tarroja saa pyytämällä omakotiyhdistyksestä. Yhdistys myös jakaa niitä eri tapahtumissa. Seuraavan kerran niitä on jaossa Littoisten vanhan ajan perinnemarkkinoilla syyskuun lopussa.

- Mari Kokkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.